Pääsykokeissa minulta tiedusteltiin, tulenko helposti merisairaaksi. Pakko oli vastata, että en tiedä. Niin vähän olen ollut merillä. Muutama hassu laivamatka, jotka olen tehnyt, ovat olleet niin tasaisia, ettei niissä ole pystynyt voimaan pahoin. Siksi jatkokysymys kuului: ”Pystytkö lukemaan autossa?” Hassu kysymys. Eihän puhelimeenkaan saa puhua ilman hands freetä! Toisinaan olen kyllä tekstarin kirjoittanut tai karttaa silmäillyt, mutta lukeminen on ollut aika vähäistä.

Vakavasti ottaen autossa lukemisen ja merenkäynnin välillä on jonkinlainen yhteys. Autossa lukeminen ilman pahoinvointia ei takaa mitään, mutta on jo vahva signaali henkilön merikelpoisuudesta. Henkilöt, jotka tulevat pahoinvoiviksi jopa itse autoa ajaessaan, eivät suurella todennäköisyydellä pysy tyynenä, kun laiva kallistelee. Minä olen saanut autossa lukiessani joskus vain pään pyörälle, mutta en ole tullut pahoinvoivaksi.

Pieni jännitys omasta sietokyvystä oli siis päällä, kun lähdimme ensimmäiselle konehuollon jälkeiselle testipurjehdukselle. Satamasta lähdettyämme istuin upseerimessissä. Vuoroin katselin pikkuruisesta ikkunasta aallokkoa ja vuoroin tietokonetta, jonka ääressä työskentelin. Pikkuhiljaa alkoi unettaa. Koneen ääressä istuminen ramaisee muutenkin, mutta oletin tällä kerta sen johtuvan muusta. Loiva keinuminen ilmeisen suloisesti tuuditti minua untenmaille. Ei siis hätää. Meri vaikuttaa olevan ystäväni.

Pian summeri soitti palohälytysharjoituksen merkkiääntä. Formulakuskin huppu päähän, hanskat käteen ja suunta kohti johtokeskusta, joka on minun paikkani palohälytyksen sattuessa. Tilathan eivät ole mitkään massiiviset missään, joten tunnelma on lämmin, kun melkein kymmenen ihmistä oleilee samassa ikkunattomassa huoneessa. Lämpimyyttä korostivat ylimääräiset palonsuojavarusteet. Hiki alkoi pikkuhiljaa tulla pintaan, vaikka seisoin vain paikallani.

Juttelimme niitä näitä sillä aikaa, kun tehtävään määrätty henkilöstö harjoitteli palonsammutusta. Merenkäynti oli aavistuksen voimistunut ja puhe kääntyi merisairauden ilmenemiseen. Kokenut konkari totesi, että merisairaus alkaa sillä, että ensin väsyttää (check!) ja sitten tulee hiki (check!) Kolmas vaihe on paha olo. Eikä aikaakaan, kun lähdin peräkannelle haukkaamaan raitista ilmaa ja katselemaan horisonttiin.

Blogi%20007.jpg

Merisairaus on positiivisesti ajateltuna vain merkki siitä, että tasapainoelin on kunnossa. Aivot ymmärtävät keinumista paremmin, jos silmä näkee jonkun kiintopisteen, joka ei liiku. Laivalla se on horisontti. Ja niinpä se taitaa olla bussissakin. Helposti pahoinvoivat ihmiset istuvat siksi etupenkissä.

Paras lääke merisairauteen on yhdistelmähoito: raitis ilma ja makuuasento. Raitis ilma helpottaa hikisen nihkeää oloa. Pitkällään ollessa tasapainoelin ja aivot ilmeisesti tulevat siihen tulokseen, että enää ei tarvitse uurastaa, kun kaveri ei yritäkään pysyä pystyssä. Ja mikäs siinä on levyttäessä, kun valmiiksi jo nukuttaakin. Perheen äidit ovat osanneet soveltaa merisairauden vaikutuksia arjessa niitä sen tarkemmin analysoimatta. Pikkulapsi nukahtaa kivasti, kun häntä keinutetaan kehdossa, sylissä tai rattaissa. Liekö mekanismi se, että aiheutetaan vauvalle merisairauden ensimmäinen oire.

Miehistölle oli jaettu muovipussit housuntaskuihin. En ehtinyt voimaan niin pahoin, että olisin joutunut säkkiä käyttämään. Vaan jos ruoka ei tullut ylös, niin ei sitä kyllä saanut alaskaan menemään. Päivällisen jouduin jättämään väliin. Iltapala kyllä taas maistui. Luulen, että meri oli vähän rauhoittunut siihen mennessä. Tottumista tuskin oli vielä tapahtunut, vaikka aivot ovat aika ihmeelliset laitteet, kun ne tottuvat kaikenlaiseen. Jos saa nenälleen pullonpohjalasit, oven karmit näyttävät päivän ajan kaarevilta. Seuraavana päivänä ne alkavatkin olla jo suorat. Silmä-aivot -yhdistelmän tavoin myös korva-aivot -yhdistelmä kehittää taitojaan. Joskus taidot menevät suorastaan ylikunnon puolelle. Eräs miehistömme jäsen kertoi, että hän oli keinunut tasaisella maalla neljä kuukautta laivalla suoritetun varusmiespalveluksen jälkeenkin.

Merisairauteen on olemassa muun muassa korvan taakse laitettavia laastareita, jotka vapauttavat lääkettä elimistöön. Niitä ei kuitenkaan kannata liian herkästi käyttää. Lääke on niin vahvaa, että siitä voi tulla jotain sivuoireita. Ja ehdottomasti tärkeintä olisi heti alusta asti totuttaa elimistöä. Muuten joutuu pelaamaan laastareiden kanssa koko ajan, eikä se ole terveellistä. Lääketieteellisten vinkkien lisäksi lääkärimme kertoi, kuinka todella pahasti merisairas ihminen muuttuu kasvoiltaan hieman vihertäväksi. Sarjakuvissa asia on usein käynyt ilmi, mutta en tiennyt, että sillä on todellisuuspohjaakin.

Toinen purjehduskerta oli huomattavasti helpompi. Pientä raukeutta esiintyi, mutta edes hikoiluun asti en ehtinyt. Merielämä on tässä mielessä fyysisesti tasamaan elämää rankempaa. Hermosto ja lihaksiston kallistuksenvakaajat tekevät jatkuvasti ylimääräistä työtä. Kun on työvuoro, se tehdään olotilasta riippuen joko pirteänä, väsyneenä, hikoilevana tai pahoinvoivana. Asiaa tuskin helpottaa, kun lisätään yhtälöön 45 asteen varjolämpötilat Intian valtamerellä.

Toistaiseksi vielä uskon tottuvani tosi nopeasti. Silti eräs ammattimerenkulkija sanoi lohdulliset sanat. Hän ei kuulemma koskaan totu kovempaan merenkäyntiin. Jos kovasti keikuttaa tai jyskii, käydään puolen tunnin välein oksentamassa ja jatketaan töitä. Kokeneen merikarhun tunnusmerkki ei siis ole täysi immuniteetti merisairaudelle. Ammattitaito näkyy ruokapöydässä. Kovan kelin uhatessa hän syö jälkiruuan ensiksi. Jääpähän viimeiseksi hyvä maku suuhun, jos ruoka päättää poistua elimistöstä väärää kautta.

 

Päivän sana: Jyskiminen

Laivan pitkittäissuuntainen heilumisliike. Keinuminen on sivuttaista kallistelua puolelta toiselle. Laiva sen sijaan jyskii aaltoja vastaan ajettaessa. Alus ”kallistelee” pituussuunnassa, eli käytännössä keula hyppii. Merisairauden näkökulmasta jyskiminen on pahempi juttu kuin keinuminen. Liike on paljon rajumpi, varsinkin keulassa.