Rotaatiokoulutus on nyt käyty. Joulukin on jo menossa. Mitä useampi juttu tehtävien asioiden ja siviilitöiden puolesta tulee valmiiksi, sitä enemmän katse kääntyy tulevaan operaatioon. Silti yritän vielä muistella päättynyttä koulutusjaksoa. Muutama kohokohta kun on tyystin vielä raportoimatta. Sitä ennen lyhyt selvitys koulutuksen kokonaisuudesta:

Osa joukostamme kävi koulutustaan kolme viikkoa. Joillain erityistehtävissä olevilla aikaa oli varattu kaksi viikkoa enemmän. Minä kuuluin jälkimmäiseen porukkaan. Olin kylläkin etukäteen saanut tietoa kolmeviikkoisesta koulutuksesta, joten siviilitöitä oli kasautunut neljännelle viikolle niin paljon, että anoin palvelusvapaata. Neljäs ja viides viikko olivat vahvasti toimialakohtaista koulutusta. Koska minä olen toimialani ainoa henkilö, eikä minulla ollut mitään erityistä kurssitusta käytävänä, oli palvelusvapaa monellakin tapaa hyvä ratkaisu. Sain hoitaa monia työtehtäviä kunnialla loppuun ennen virkavapaata. Minulle koulutuksen viides ja samalla omaehtoinen työskentelyviikko tuntui jälkikäteen oikein riittävältä ajalta tehdä valmisteluja Upinniemessä. Mikään ei tietenkään ole lopullisesti valmista ennen kuin laiva irtoaa laiturista. Monella tapaa on kuitenkin varsin valmis olo lähtöä ajatellen.

Koulutuksen toinen viikko päättyi perhepäivään. Tilaisuus oli käsittääkseni laajennettu versio miinalaiva Pohjanmaalla käytäntönä olleista vierailupäivistä. Ennen pitkiä koulutuspurjehduksia ovat merimiesten läheiset saaneet käydä tutustumassa olosuhteisiin, joissa heidän perheenjäsenensä tai läheisensä elävät tulevat viikot ja kuukaudet. Annan merivoimille kyseisestä käytännöstä täydet pisteet. Miehistön hyvinvointiin liittyvät asiat eivät ala siitä hetkestä, kun he astuvat laivaan. Ensimmäiset ja ehkä ratkaisevimmat hetket eletään, kun erotaan itselle tärkeistä ihmisistä. Lähtöön liittyvien tunteiden käsittely omaisten kanssa on avainasemassa, jotta voi olla hyvillä mielin uudessa ympäristössä. Uskon vahvasti, että moni ”elämäntaparauhanturvaaja” on saanut alkunsa siitä, että ennen missiota ja sen aikana yhteydet kotimaahan ovat etäiset tai epäselvät. Missiossa tiivis yhteisö muodostaa omanlaisen perheen, johon haluaa yhä uudelleen palata – varsinkin, jos kotiin palaaminen tuntuu puolin tai toisin takkuiselta. Perhepäivän tarkoitus on tehdä sekä lähtemisestä että palaamisesta helpompaa.

Perhepäivään sisältyi yleistä infoa tulevasta missiosta, mahdollisuus laivaan tutustumiseen ja eriytettyä toimintaa. Viimeksi mainittu tarkoitti erillisiä, reilun tunnin mittaisia sessioita rauhanturvaajille, rauhanturvaajien puolisoille, rauhanturvaajien lapsille ja muille omaisille. Itselleni tuli hieman yllättäen rooli tässä osiossa. Muutamia päiviä aikaisemmin sosiaalikuraattori soitti minulle ja kertoi, että yhden eriytetyn ryhmän vetäjä oli joutunut peruuttamaan tulonsa. Ryhmänvetäjiä järjesteltiin uudelleen ja rauhanturvaajille suunnitellun ryhmän ohjaaja puuttui. Kovasti pahoitellen minulta tiedusteltiin, voisinko mitenkään ottaa rauhanturvaajien ryhmän hoteisiini. Totta kai voin! Tilaisuushan oli suorastaan lottovoitto.

Tulevan mission aikana minulla ei todennäköisesti ole yhtä hyvää tilaisuutta tehdä tuttavuutta koko porukan kanssa yhtä aikaa. Papin roolissa se on hyvin tärkeää. Pankissa asioidessa on hyvin harvoin merkitystä, millainen persoona tiskin takana istuu. Postissa voi paketin lähettämiseen liittyvät kuviot hoitaa kenen tahansa vapaana olevan virkailijan kanssa. Sen sijaan papin kanssa jutellessa hyvin moni haluaa tuntea tyypin ja tietää, millainen hän on. Minä sain esittäytyä tunnin ajan omalle joukolleni. Kerroin rauhassa, kuka olen. Lisäksi selvitin kirkollisen työn kuviot sekä näkemyksiäni vastuullani olevasta welfare-toiminnasta. Tartuin myös teemaan, joka oli alun perin tilaisuudelle annettu: operaation haasteet.

Itselleni jäi tästä tilaisuudesta aivan upea maku. Pyrin painottamaan sitä, että haluan oikeasti olla jokaista palvelustoveriani varten. Tuolla tavalla sanottuna se kuulostaa kuivalta kliseeltä, mutta avasin ajatustani esimerkein. Pappi on lähtökohtaisesti hengellisen viran edustaja, joten se aiheuttaa ennakkoasenteita. Eri tavalla ajatteleva ehkä vierastaa papin kanssa juttelemista. Painotin sitä, että minulla ei ole vain yhtä keskustelun elementtiä käytettävissäni. Olen Raamattuni lukenut, enkä sitä häpeä. Niin halutessaan minun kanssani jutteleva ihminen saa haastaa ja testata. Tarjolla on Jeesustelua täydeltä laidalta, jos sitä kaivataan. Mutta yhtä paljon vaihtoehtona on jutella täysin eri elämänkatsomuksella varustetun ihmisen kanssa ilman yhtään hengellistä ajatusta. Eikä papin ilmestyminen paikalle tarkoita millään muotoa sitä, että keskustelu vaihtuu hartaaseen hymistelyyn ja hyssyttelyyn.

Varoitin joukkoamme siitä, että tulen juttelemaan niitä näitä kenen tahansa kanssa. Ilmestyn milloin mihinkin messiin tai saunavuoroon. Haluan, että minut opitaan tuntemaan. Jos jollekulle tulee keskusteltavaa, niin hihasta nykäiseminen on helpompaa, kun pappi on tuttu. Toisaalta yritän itsekin oppia tuntemaan miehistön. Uhosin, että Intian valtamerelle saapuessamme osaan jokaisen etu- ja sukunimen sekä kutsumanimen. Katsotaan, miten käy. Olen nimilistan itselleni jo hommannut.

Blogi%20009.jpg

Upinniemen merikappeli oli rauhanturvaajien kokoontumispaikka perhepäivässä. Purjeen näköinen elementti on kellotapuli.

 

Päivän sana: Pentteri

Heti ensimmäisenä päivänä kuulin kerrottavan, kuinka kahvia saa pentteristä. Ensimmäisenä mieleen tuli termospullo tai joku vastaava systeemi. Sana tarkoittaa pientä keittiötä, joka sisältää jonkinlaisen kahvinkeittomahdollisuuden ja tiskauspaikan. Laivan kokit eivät siis tee ruokaa näissä tiloissa.

Blogi%20010.jpg

Upseerimessin yhteydessä oleva pentteri