Kävelen aamupalalle ajatuksena hörpätä vähän mehua. Maha on valmiiksi pinkeänä. Yöpalalla oli ollut italialainen teema. Paella ja joku uunituore italialainen leipä maistuivat valkosipulimajoneesin kanssa mainioilta. Päivän ajan oli keinuttanut kohtalaisesti, joten panostin enemmän salaattiin ja tomaattisipuliin. En ollut kuitenkaan ahtanut niin paljoa, että sen olisi pitänyt vaikuttaa aamupalan vetokykyyn.

Ehkä syynä oli lounas. Ruokalistan ”sienikeitto” oli aika vähään veteen tehty, ja sattumat olivat suuria. Kotipuolessa ruokaa kutsutaan ulkofileeksi sienikastikkeella, mutta kuten on jo käynyt ilmi, en tunne näitä meritermejä vielä kunnolla. Mielestäni olin lounaalla varsin maltillinen. Päivälliselläkin pidin tiukasti suitsista. Kananrintaa meni vain yksi pala. Tosin erään skönärin synttärikakkua kiskoin vieressäni istuvan jätemyllyn vanavedessä kaksi siivua.

No oli miten oli. Päätän, että nyt ei mopo keuli. Katsotaanpas, mitä aamupala tarjoaa. Mannapuuroa on ja kiisseliä. Ja näköjään patonkia, ruisleipää ja sitä eilistä hyvää italialaista leipää. Oijoi. Graavilohta tai kylmäsavulohta! Juustoa, metvurstia ja kinkkua. Jogurttivalikoimasta löytyy suosikkiani: kirsikkajogurttia. Lisäksi tiskin päässä näyttäisi olevan suklaakiisseliä. Messin puolelle hoiputtuani pöydän päästä löytyy vielä eilistä täytekakkua. Aamupala saa arvosanan: kohtis, 7+.

Yksi reissuun kohdistamiani odotuksia oli ruoka. Eikä ole tarvinnut pettyä. Ruoka on ollut parempaa kuin uskalsin edes toivoa. Olisi helppo väittää, että raikkaassa meri-ilmassa ruoka kuin ruoka maistuu. Minulla tilanne on ollut päinvastainen. Parin viimeisen päivän ajan keikutusta on ollut maltillisesti, mutta kuitenkin sen verran, että lähtökohtaisesti en ole mennyt aterioille maha nälästä ulvoen. Ensimmäinen suupala on silti aina kuin kaiteen yli hyppäisi. Se on menoa.

Kokkiporukkaa on hienoa nähdä työnsä touhussa. Keittiössä soi rento musiikki ja vastassa on aina hymyileviä kasvoja. Nauratti, kun kerran ruokaa lastatessani korviini kantautui Lapinlahden lintujen ”Sedät jaksaa heilua”. Pitää paikkansa. Siitäkin huolimatta – tai ehkä juuri siitä syystä – että keittiö sijaitsee lähellä laivan keulaa ja keinutus on välillä kovaa. Toisaalta sen luulisi vähentävän keiton hämmentämisen tarvetta. Samalla tietysti on lisättävä huolellisuusastetta vaikkapa veitsien käsittelyssä. Eikä laivan keinahtaessa kannata ottaa tukea hellan levystä. Varmaotteisilta kokkimme kuitenkin vaikuttavat. Kerrankin seisoin useita minuutteja vain katsomassa, miten hypnoottiselta näyttää, kun ammattilainen pilkkoo vihanneksia.

Meriaterioiden selvä miinus on, että hernekeittopäivänä ei ole tarjolla pannukakkua. Niin yksinkertainen ruokalaji kuin se onkin, vaatii se onnistuakseen paikallaan pysyvän uunin.

Päivän sana: Legi

Etappi. Matka satamasta satamaan. Tämä ensimmäinen legi on ollut aika keinuttava. Päällikkömme opasti minua, että ei pidä tehdä johtopäätöksiä merielämästä vain näiden muutamien päivien perusteella. Myrskyä ei ole ollut, mutta talviaikaan sattuu helpommin levottomia kelejä.