En tiedä, kuinka pitkän matkan tai ajan tällainen alus voisi purjehtia merellä käymättä välillä satamassa. Varmaan asiaan vaikuttaa paljon se, millaisella vauhdilla mennään, eli kuinka pitkään polttoaine riittää. Ruokaa saa lastattua laivaan vaikka kuinka paljon, mutta jossain vaiheessa kylmätilat osoittavat rajallisuutensa. Tällä reissulla ei ole mitään syytä testata kummankaan muuttujan äärirajoja. Käymme satamissa hakemassa täydennykset riittävän usein, käsitykseni mukaan keskimäärin 8-12 päivän välein.

Satamaan saapuessamme meitä on vastaanottamassa väkeä, jotka ovat valmistelleet laivan saapumista. Minulla ei ole harmainta hajua siitä, mitä kaikkea pitää olla tehtynä, jotta sotalaiva voi rantautua vieraaseen satamaan. Selvää kuitenkin on, että nykyaikana ei vain ajella satamaan ja todeta: ”Tuossapa näyttää olevan tyhjää laituria. Kiinnitetään siihen. Ottakaa kokit tuosta vähän rahaa ja käykää ostamassa jotain syötävää.” Tavaratäydennykset tulevat huolitsijalta, joka on ymmärtääkseni kansainvälinen firma, jonka edustajat saapuvat muutaman suomalaisen tukihenkilön kanssa tarvittaviin satamiin hoitamaan laivan huoltoon liittyviä toimenpiteitä.

Kaiken laivalle tuotavan tavaran suhteen noudatetaan tarkkoja varomääräyksiä. Kukaan miehistömme jäsenistä ei saa tuoda elintarvikkeita laivaan omatoimisesti. Edes satamasta löytynyt mieluinen virvoitusjuoma tai tyhjiöpakattu perunalastupussi eivät kuulu luvallisiin tuotaviin. Tähän asti olemme käyneet niin sanotusti turvallisissa satamissa, joissa ei mitään Afrikassa tuttuja tuholaisia tai tauteja ole. Oikeita toimintamalleja on silti tärkeä jo harjoitella. Jopa kengät desinfioidaan alukselle palattaessa. Laakongin edessä on allas, jossa on desinfiointiainetta. Portaille astutaan altaan kautta. Tarvittaessa likaa jynssätään pois tiskiharjalla.

Elintarvikkeet ovat tarkimman syynin alla. Elintarvikkeiden laadussa on luotettava huolitsijaan. Ulkoinen tarkastus tehdään itse. Vihannekset, juurekset ja muut vastaavat tuoretuotteet puretaan laatikoistaan. Ensinnäkään pahvisia laatikoita ei tuoda laivaan. Tällä varmistetaan, ettei lämpimissä oloissa muhineissa pahveissa kulje laivaan mitään epämiellyttävää. Elintarvikkeet huuhdellaan ja tarvittaessa desinfioidaan. Itse näyttelin jo miessivuosaa perunateatterissa. Järjettömän isot perunat otettiin pakkauksistaan, pestiin ja desinfioitiin. Tarkoitukseen sopivissa metallikoreissa potut laskettiin pariksi minuutiksi isoon 200 litran altaaseen desinfioitumaan. Sitten puhtaat tuotteet lastattiin laivaan. Sivupalkissa olevan You Tube –linkin kautta voi katsoa videota, jossa näkyy sataman toimenpiteitä.

Blogi%20025.jpg

Kuva latistaa ikävästi vaikutelmaa. Kourani ei ole mikään lapio, mutta kohtalainen kuitenkin. Vaikka kuinka hyvä uunimakkara olisi kupeessa ja syömärillä iso nälkä, niin ei kyllä toista perunaa aterialle tarvitse.

Laivan lastaamisen lisäksi satamassa saattaa päästä näkemään maailmaa tai kokemaan muuta mukavaa. Siitä kirjoittelen varmasti lisää myöhemmin. Odotan aina, että satamista on kulunut riittävästi aikaa, jotta en blogissani tule antaneeksi tahattomastikaan mitään paikkatietoja.

Tällä erää mainitsen vain yhden satamakokemuksen. Itselleni tarjoutui erinomainen tilaisuus, kun sain kutsun päällikön lounaalle laivaan tutustuvien edustusvieraiden mukana. Upseerimessissä oli poron sisäfileiden myötä parasta pöydässä ja sotilailla parasta päällä. Suomessa lähtöpäivää edeltävänä päivänä kävin Liedossa asti tehtaalla, kun minun varustukseeni määrättiin myös edustustilaisuuksiin sopiva asu.

Blogi%20030.jpg

Puvun  nimi on kavaiji. Taustalla oleva tyylikäs sotalaiva on kuulemma elokuvakulissi. Feikkilaiva ei tietysti haittaa tunnelmaa. Enhän minäkään ole vielä aito skönäri. Kuva: SKJI / Toni K.

 

Päivän sana: Manöveeraus

Ohjaaminen ja laivan sijoittaminen oikeaan paikkaan. Navigointi on laivan kuljettamista paikasta toiseen. Manöveeraus puolestaan vilahtelee merenkulkujoukkueen puheissa aina, kun laivaa käännellään tietyissä erityistilanteissa, kuten satamaa lähestyttäessä tai sieltä poistuttaessa sekä ammuntaharjoitusten ja mies meressä –harjoitusten yhteydessä.