Täällä paistaa kovaa ja korkealta. Merellä tuuli vilvoittaa kivasti ja reelingin lähellä suolaiset pärskeet tehostavat tuulen vaikutusta. Silti on kuuma. Eivätkä vilvoittavat puuskat vähennä auringon uv-säteilyä. Päinvastoin jäähdyttävät elementit tekevät paisteesta entistä petollisemman.

Minä olen vereltäni melkoinen vampyyri. Ihoni on lähes tulenarkaa, kun läpikuultava väritys sisältää vielä hieman punaista pigmenttiä. Kesäisin ilman paitaa liikkuessani saan kaikkialla ihmetystä siitä, kuinka valkoinen olen. Djiboutissa paikalliset arvuuttelivat minun olevan saksalainen, joten heidänkin silmäänsä pinnassani on jonkinlaista arjalaista väritystä.

Vaikeaksi olen kokenut yritykset vakuuttaa ihmisille, että väri ei minuun tartu. Ainakaan ruskea väri. Moni yrittää tarjota vanhaa vinkkiä: ”Ei se haittaa, jos iho vähän palaa. Se muuttuu sitten rusketukseksi.” 30 vuoden itseni polttamiskokemuksella tiedän, että nahkan luomisen jälkeen olen yhtä valkoinen kuin ennen nahkan grillaamista.

Päiväntasaajan lähettyvillä merellä saa nauttia takuuvarmasti pilvettömistä päivistä. Vaikka pieni pilviverho eteen tulisikin, merestä heijastuva säteily pitää huolen siitä, että uv-säteilyä piisaa. Meren pinta on ikään kuin toinen aurinko. Suomessa varoitellaan korkeista uv-arvoista, kun mittauslukema menee lähelle arvoa 5. Täällä säteilyn määrää ilmoittava lukema on 15. Aurinkorasva ja aurinkolasit ovat jokapäiväisen elämän tärkeitä suojavälineitä.

Merellä oltaessa auringolta on helppo suojautua, kun pysyy sisällä. Ulkona tehtävissä laivatöissä voivat valonarat yksilöt valita varjon puolen, valella itsensä talon tarjoamilla ydinsäteilyn kestävillä rasvoilla tai verhoutua pitkähihaisiin työasuihin. Lierihattu tai lippalakki ovat myös päteviä suojakeinoja. Aurinko paistaa niin korkealta, että normaalin lippiksen lippa varjostaa koko naaman.

Kaikesta huolimatta uhmaan kohtaloa. Edellisen kerran Afrikassa aikaa viettäessäni huomasin, että jos hämärässä tai punaisessa valossa tarkasti katsoi, uimahousujen kohdalla saattoi olla pieni rusketusraita. Ehkä en ole toivoton tapaus. Päätin ainakin aloittaa jonkinlaisen kokeilun. Kapusin tänään lounastauolla iron beachille aikeissa testata auringonsietokykyäni ja aloittaa varovaisen pigmentinhankkimisurakan. Muutamana päivänä olin aikaisemmin mennyt samaisella päivätauolla pihalle ja tepastellut ilman paitaa rupattelemassa kannella olleiden merisotilaiden kanssa. Vatsa ja selkä eivät saaneet aurinkoa, koska aurinko paistoi lähes suoraan ylhäältä vain olkapäihin. Tällä erää päätin maata mahallani 15 minuuttia ja selälläni saman verran.

Kokeilu onnistui aluksi oikein hyvin. Tulin sisälle ja onnittelin itsenäni maltillisuudesta, vaikka aurinko kivasti lämmittikin. Tuntui hullulta valella itseään moisen ulkona pistäytymisen jälkeen after sun –litkuilla, mutta päätin olla varovainen. Enkä suotta. Vaikka pihalla pistäytymisen jälkeen olin kaikkialta yhtä valkoinen kuin ennenkin, iltaa kohti maha on alkanut kivasti punoittaa. Enkä usko sen johtuvan yöpalalla olleen jauhelihatortillan aiheuttamasta vatsanahkan tilapäisestä ylikuormituksesta. Ilmeisesti minun kohtaloni on sama kuin Päivänsäde ja menninkäinen –kappaleen yön eläjällä.

Vielä yksi niksi on käyttämättä. Olen bongannut joukostamme jonkinsorttisen ruskettumisen ammattilaisen. Hän kertoi, että on olemassa joku beetakaroteeni, joka vahvistaa ihon auringonsietokykyä ja tehostaa ruskettumista. Se jääköön seuraavaan etelänreissuun kokeiltavaksi. Jotenkin epäilen, ettei paikallisissa apteekeissa moista tuotetta tarjoilla.

Blogi%20063.jpg

Minun ihotyypilleni sopivaa auringonpalvontaa: naamioverkon alla hellepuvussa lierihattu päässä. Merivoimien vaatetuksen lisäksi garderobiin kuuluu maavoimien helleasujärjestelmä, jota käytetään satamissa. Se on kyllä yllättävän viileä. Taustalla ranskalainen lentotukialus. Kuva: Jussi J

 

Päivän sana: Ketkakansi

Kaareva kansi. Kannessa oleva ketka on sama asia kuin asfalttitiessä oleva kaarevuus. Kannen keskiosa on aavistuksen ylempänä kuin sen reunat. Näin vesi ei keräänny kannelle, vaan valuu pois.