On pitkä aika siitä, kun viimeksi esittelin laivamme eri toimijoita. Enkä loppujen lopuksi ole vielä puhunutkaan muista kuin konemiehistä ja kokeista. Laiva on sen verran ahdas paikka, että turhia kavereita ei kannata mukaan pakata. Kaikkea ei ensikertalainen ymmärrä, mutta maakravun järki sanoo ainakin sen, että ehdottomasti tarvitaan niitä tyyppejä, jotka osaavat ajaa laivaa. Sellaisia veikkosia ovat laivan fyysisesti korkeimmat virkamiehet, eli komentosillalla työtään tekevät merenkulkujoukkueen jäsenet. Heillä on mielenkiintoinen työpöytä.

Komentosillan täyttää juhlava määrä erilaisia nuppeja, vipuja ja näyttöjä. Kuulemma joku toisen maan laivaston upseeri oli ihmetellyt hallintalaitteita ja kysynyt, voiko tällä myös lentää. Saaristossa puikkelehtiva alus tarvitsee ilmeisesti enemmän kaikenlaista navigointiin liittyvää välinettä kuin syvällä merellä purjehtiva laiva. Ulkoasu on silti kuin tehtaan karkeissa hallintalaitteissa. Ilmeisesti se on vain sotilaallista ja tarkoituksenmukaista pintasilausta.

Ohjaamossa on selkeästi neljä paikkaa. Jos kaikki ovat miehitettyinä, leffafriikki ei voi välttää tunnelmaa Star Trekistä tai muista tieteiselokuvien avaruuslaivoista. Varsinkin kun kaksi neljästä paikasta on sellaisia, että niissä istuvat eivät yllä mihinkään hallintalaitteisiin, vaan he vain huutelevat komentoja muille. Ovatkin hauskan korkeat istuimet. Vieressä seisovan pää yltää istujan hartioiden tasalle. Niistä on kiva katsella ympärilleen. Toki tieteiselokuvien malli on saatu tavallisista laivoista tai lentokoneista eikä päinvastoin. Mutta kun itse on ensin tutustunut tieteiselokuvien ohjaamoihin, niin helposti vertailu tulee tehtyä niin päin.

Isoa, monipuolaista ruoria on turha etsiä. Ensimmäistä kertaa ohjaamossa käydessäni piti vilkuilla ympärilleen epäuskoisena. Auton rattia pienempi pyörä ei oikein tuntunut uskottavalta. Varsinkaan kun kukaan ei ollut sitä pyörittelemässä. Automaattiohjaus piti huolen siitä, että laiva kulki ennalta määrättyä reittiä. Ruoria käytetään silloin, kun automaattiohjausta ei kannata tai voi käyttää. Satamissa ja kanavissa ruorimies hyppää paikalleen ja alkaa ohjailla. Kovin vapaita käsiä hän ei tehtäväänsä saa. Kielin kanavassa kuuntelin, kuinka siltakannelta huudeltiin ohjaamoon koko ajan ohjeita siitä, missä keula menee ja missä perä. Niin kuin tarkassa parkkiruudussa vänkäri hyppää antamaan kuskille ohjeita siitä, paljonko on matkaa takapuskurista seuraavaan autoon.

Päällikkö on pari kertaa kehottanut minua testaamaan ruorissa olemista. En ole vielä rohjennut kysyä merenkulkijoilta. Eikä se tarkoittaisi tietenkään, että mihinkään tiukkaan paikkaan pääsisin ruoria pyörittämään. Idea olisi yrittää pitää laiva suunnassaan avomerellä. Homman ei sinänsä pitäisi olla kauhean vaikea. Kuulin kerran vinkin, että jos joku vieraan laivaston tyyppi alkaa tehdä arkipäiväistä tiedustelua ja satamassa kyselee laivan teknisistä ominaisuuksista, niin kannattaa kertoa olevansa ruorimies. Silloin kaikki merikarhut tietävät lopettavat tivaamisen, kun ymmärtävät, ettei ruorimies tiedä laivasta mitään.

Hauskinta merenkulkijoiden touhujen seuraamisessa on se jargon, jota he puhuvat. Pääasiassa kaikki sanat ovat suomenkieltä, mutta en ymmärrä silti mitään, mistä on kyse. He huutelevat toisilleen jotain koodeja, lyhenteitä ja numeroita. Joka kerta asiaa tiedusteltuani olen saanut järkeenkäyvän vastauksen, mutta ennen sitä olo on kuin teininä, kun tietokoneista innostuneiden kavereiden selän takana istuin ja laskin tunnistamiani suomenkielisiä sanoja.

Laivassa suurin osa hommista hoituu ikkunattomissa tiloissa kannen alla. Komentosillalta on näkyvyys ympärille ihan toista luokkaa. Ensimmäistä kertaa yöllä kannelle kivutessani kuitenkin yllätyin. Sotalaivat eivät seilaa niin kuin loistoristeilijät kaikki valot päällä. Valaistujen tilojen ikkunaluukut ovat suljettuja. Ja niistä tiloista, joista pitää nähdä ulos, valot ovat poissa. Itse asiassa monissa eteisissä on automatiikka, joka sammuttaa eteisen valon, kun ovi avataan. Ohjaamossakin on aivan pimeää. Pitkään täytyi totutella silmiään, ennen kuin näki, missä ihmiset olivat. Näytöt ovat niin himmeällä, että nekään eivät juuri valaise.

Kertoisin tarkemmin merenkulkijoiden arjesta, jos ymmärtäisin. Minulle riittää lähinnä se, että tiedän heidän ymmärtävän, mitä tekevät. Tässä tällainen sivustakatsojan tuokiokuva.

Blogi%20207.jpg

Laivan navigointijärjestelmä oli ihan liian haasteellinen. Vanhat hyvät keinot ovat ennenkin toimineet.

 

Päivän sana: Sortaminen

Laiva kulkee vain harvoin täysin siihen suuntaan, johon keula näyttää. Tuuli, aallot ja virtaukset painavat alusta enemmän tai vähemmän sivulle kurssista. Ilmiötä kutsutaan sortamiseksi. Sorto on sitä suurempi, mitä hitaammin laiva kulkee ja mitä kovempi on sivutuuli tai sivusta tuleva aallokko. Eräs merenkulkija kertoi joskus ajaneensa 40 asteen sortokulmalla, eli keula osoitti 40 astetta eri suuntaan kuin laiva kulki.