Laivan eri joukkueita ja toimijoita esittelevistä kirjoituksistani on muodostunut jo kohta kokonainen sarja. Muutama toimija vielä puuttuu. Yksi tällainen on suojaus- ja tarkastusjoukkue. STJ-lyhenne lienee laivalla eniten käytetty, mutta on kutsumanimi vääntynyt milloin STX:ksi tai yhden lehtijutun myötä Rolls Royceksikin. Rakkaalla lapsella nimiä riittää.

Kriisitilanteiden hallintaan ja vaikeiden tilanteiden yhteistoimintaan kykeneviä ammattilaisia on koottu niin siviilistä kuin puolustusvoimien palkkalistoilta porukaksi, joka on ennen kaikkea varautunut kohtaamaan merellä vastaan tulevia aluksia ja tilanteita. Sen tarkemmin en voi asiaa luonnehtia. Totean vain, että onneksi kaikkein viimeisintä ammattitaitoa tältä porukalta ei ole tarvittu. Eikä toivottavasti tarvitakaan. You tubessa on hyvä esittelyvideo, joka kertoo hieman enemmän, mutta sopivan salaperäisesti. Blogisivun oikeassa palkissa on linkki, josta videoita pääsee katsomaan.

Pohjanmaan peräkannella mukana kulkee kaksi pientä venettä. Niitä voidaan käyttää erilaisissa laivaan liittyvissä tehtävissä, mutta operatiivisesti ne ovat pääasiassa STJ:n käytössä. Laivan laidalta katsottuna näyttää kadehdittavan miehekkäältä, kun vene kiitää aalloilla vettä pärskien. Erityisen näyttäviä olivat alkumatkan venetoimintaharjoitukset, joissa täydessä aseistuksessa miehet astuivat köyttä apuna käyttäen laivan sivuportista veneeseen ja takaisin. Näyttävällä moottoripyörällä toriparkkiin kaartaminen tai avoautolla kaupungin läpi ajeleminen voisi tavoittaa samaa tunnelmaa.

Pieni vene aavalla merellä ei ole helpoin mahdollinen kulkuvälinen. STJ:n kaverit ovat kertoneet, että aallokossa eteneminen on fyysisesti tosi raskasta. Yhden valtameriuinnin jälkeen uskon ne kommentit helposti. Aallokko on pinnan tasolla ihan eri juttu kuin Pohjanmaan kannella. Vaatimattomalta näyttävät metrin korkuiset aallot keikuttavat pientä kappaletta kovaa. Veneessä se tarkoittaa melkoista painetta niveliin, lihaksiin ja selkään. Kerran vene oli tehtävän tai harjoituksen vuoksi jäänyt laivastamme sen verran jälkeen, että kiinni ajaminen oli kestänyt puoli tuntia. 30 minuutin rodeoratsastus luotiliivit ja muu taisteluvarustus yllä otti kuulemma veronsa. Hyvä vaan. Niin runsaassa lihassa tarkastusjoukkueen kaverit ovat, joten pitäähän sitä tällaisen rimpulan päästä vähän vahingoniloisena naureskelemaan.

 

Päivän sana: Pitkä

Laivalla ”pitkä” on adjektiivi siinä missä muutenkin suomenkielessä. Substantiivina sillä tarkoitetaan erästä kiinnitysköyttä. Tarkalleen ottaen laivastossa puhutaan keulaköydestä ja peräköydestä, jotka ovat siis keulasta ja perästä viistoon ulospäin lähteviä köysiä. Kauppalaivaston puolella puhutaan ”pitkistä”, koska keulan ja perän kiinnitysköysissä on pituutta eniten.