Majoituskontti näyttää melkoiselta sekamelskalta. Olen tänään tarkastanut varusteitani mahdollisten puutteiden varalta. Joitakin loppumissiossa tarpeettomia vaatteita olen pyykännyt Afrikka-pöpöjen varalta palautuskuntoon.

Operaatio alkaa uhkaavasti loppua. Tänään purjehdittiin Englannin kanaalin läpi. Huomenna alitetaan Tanska Kielin kanavaa pitkin. Ulkona on kylmä. Vähän reilu 10 astetta aamupäivällä tuntui todella viileältä. ”Merellä on aina kylmä”, sanotaan. Nyt voisi muka kokeneena skönärinä tietysti todeta, ettei se aina pidä paikkaansa, vaikka villapaitoja on ollut väellä päällä jo sisätiloissakin.

Ennen kuin sanon hyvästit laivalle, olen yrittänyt tehdä myös rästiin jääneitä projekteja. Pieniä ne ovat, mutta mukava tehdä, kun vielä ehtii. Tänään kävin tähtimerenkulkuun perehtyneen konkarin johdolla opiskelemassa sekstantin käyttöä. Eilen olin hetkisen aluksen ruorissa. Suunnan suhteen en ihan automaattiohjauksen tarkkuuteen päässyt, mutta aavistuksen tasaisempaa kyyti oli, kun ei väkisin väännä nokkaa oikeaan kurssiin.

Selvimmin kotiutumisen ajatuksiin olen päässyt pitämilläni kotiutumisoppitunneilla. Tänään oli viimeinen kolmesta peräkkäisestä iltapäivästä, kun vuoroin jokainen kolmannes kävi kuuntelemassa mietteitäni kotiutumisen haasteista. Kaikki taistelijat kotiutuvat erilaiseen tilanteeseen, joten jokaisen kotiutuminen on yksilöllinen. Joka tapauksessa viisi kuukautta poissaoloa normirutiineista on pitkä aika. Kotiin palaamiseen on syytä valmistautua henkisesti. Jokainen taistelija on oppinut jotain ja muuttunut jollain tavalla. Eikä kodin elämäkään ole täysin samassa tilanteessa kuin lähtiessä.

”Huoleton huoltojakso” kirjoituksessani maalis-huhtikuun vaihteessa pohdin monia kotiutumisoppitunnilta tuttuja teemoja. Totesin, ettei kotiin kannata palata sankarina, koska kotirintaman sankarit ovat ahertaneet siinä missä missioon lähtenytkin. Varoittelin myös, ettei merimiestä ymmärrä pohjimmiltaan kuin merimies, eikä rauhanturvaajaa ymmärrä pohjimmiltaan kuin toinen rauhanturvaaja. Kannattaa siksi säästää enimmät sotakertomukset siihen, kun tapaa Atalanta-konkareita. Siviilissä on hyvä keskittyä läheisiin ihmisiin ja heidän ainutlaatuisiin elämänkokemuksiinsa. Jollain tavalla kasvanut ja muuttunut rauhanturvaaja joutuu myös hienovaraisesti kuulostelemaan ja etsimään omaa paikkaansa kotona, koska sielläkin elämä on mennyt eteenpäin.

Näiden kertausten lisäksi juttelin tunnilla muun muassa siitä, miten ei pidä pettyä, jos kotiin palaaminen tuntuukin vaisulta. En tarkoita siinä mielessä, että läheisten ihmisten tapaaminen olisi vaisua. Odotukset Suomen ruusuisesta elämästä voivat olla kasvaneet liikaa. Aivan pienenä esimerkkinä voi sanoa sen, miten itse olen täällä siirtynyt energiajuomista limsoihin ja veteen. Terveellisemmät elämäntavat unohtuivat heti palvelusvapaalla, kun huomasin kiskovani Batterya taas kaksin käsin. Joku on voinut Afrikan satamissa nähdä elämää, jonka jälkeen Suomi tuntuu paratiisilta. Ei mene ehkä montaakaan päivää, kun kotonakin huomaa asioita, joihin ei ole tyytyväinen. Siitä ei pidä masentua. Normaalia se vain on.

Perheelliset ovat saattaneet potea huonoa omatuntoa siitä, että ovat olleet puolison ja lasten luota poissa pitkään. Takaraivossa ehkä kytee ajatus, että nyt maksetaan kaikki takaisin. Ajatus on upea, mutta siinä voi piillä paha sudenkuoppa. Menetettyä yhteistä aikaa ei saa takaisin. Jos yrittää korvata menetyksen olemalla superisä, superäiti tai superpuoliso, ajaa itsensä nurkkaan. Muutaman viikon tai kuukauden jälkeen huomaa väsyneensä. Ei kukaan ole super. Jokainen on ihan tavallinen. Yhdessäoloon on syytä panostaa ja sitä kannattaa juhlia. Liikoja ei silti pidä luulla eikä vaatia itseltään.

Ylipäätään tunnin sanoma oli, että kannattaa panostaa kotiutumiseen, eikä saa yllättyä, jos tulee vaikeuksia tai haasteita. Kotiutuminen on oma seikkailunsa, joka kannattaa katsoa loppuun asti. Jos joku haaveilee uudesta missiosta, kannattaa hakupapereita pistää vetämään vasta sitten, kun kotonakin alkaisi viihtyä.

 

Päivän sana: Oikealle ja vasempaan

Ruorimiehelle huudettavat komennot oikean ja vasemman suhteen ovat tarkasti määrätty. Täytyy käyttää ilmaisuja ”oikealle” ja ”vasempaan”. Tällä pyritään varmistamaan, että käsky tulee varmasti kuultua. Jos sanan alku jäisikin kuulematta, pelkästä lopputavusta voi päätellä, kumpi suunta oli kyseessä.