Ihmisten yhteisö

Eilen saunassa istuskellessa tunnelma oli vaisu. Ei se mitenkään alavireinen ollut, mutta hyvin odottava. Laiva on autio, niin kuin kirjoitin pari päivää sitten. Vahtitehtävissä ja levossa olevat miehet ovat omissa sopukoissaan. Käytävillä eivät päät kolise yhteen. Enää ei nettikoneillekaan ole jonoa. En ole koskaan oikein ymmärtänyt sanontaa: ”Kun väki vähenee, pidot paranevat.” Pakkohan siinä joku perä on olla, mutta itse olen harvoin niissä pidoissa ollut.

Saunan lauteiden pohdiskelevaan ilmapiiriin ei kuitenkaan ollut syynä puhtaasti väen vähyys. Koti vaan on niin lähellä ja samalla vielä niin kaukana. Neljä ja puoli kuukautta on jaksanut hyvin, mutta viimeiset metrit tekisi mieli juosta. Näin olen tunnelmaa haistellut, ja tokihan sitä itsekin jo katselee Suomen suuntaan kaihoisasti.

Samalla on hyvä vilkaista taaksepäin ja miettiä, mitä operaatio on opettanut. Suurin osa opituista asioista on ilman muuta sellaisia, että ei niitä itse tajua. Ehkä lähipiiri huomaa Atalanta-operaation konkareissa kehitystä tai taantumista. Uudet elämänkokemukset ovat sulautuneet osaksi merellisiä rauhanturvaajia niin, että palatessa luulee olevansa ihan samanlainen kuin lähtiessä. Aika näyttää, jos on näyttääkseen, onko mitään oppinut. Joitakin oivalluksia olen tehnyt, joita ajattelin raportoida muutaman jutun mittaisen sarjan verran.

Olen ollut tekemisissä puolustusvoimien kanssa hieman enemmän kuin pelkän varusmiespalveluksen ajan. Kertausharjoituksia on muutamia kertoja tullut käytyä. Nyt lopettelen toista rauhanturvaoperaatiota. Vasta tällä erää oivalsin jotain hyvin inhimillistä puolustusvoimista. Inhimillisyydellä en tarkoita, että armeija olisi käsi kädessä piirileikkien leikkimistä tai toisten tunteiden kuuntelemista. Tarkoitan, että armeija on ihmisten näköinen paikka.

Olen jotenkin lapsenomaisesti nähnyt puolustusvoimat koneena, josta voidaan ottaa yksi osa ja korvata se toisella. Kone jyskyttää silti vakaasti eteenpäin. Kai se suuressa mittakaavassa onkin tätä. Koneen osat vain eivät ole samasta puusta veistettyjä tai samassa muotissa valettuja. Varusmiespalveluksen aikana järjestelmä näyttäytyi hyvin vahvana tekijänä. Mielikuvana se voisi olla kuin suuri muuraustiili. Tiilen läpi kulkevat reiät ovat kunkin järjestelmässä toimivan ihmisen pelikenttää. Siitä voi mennä läpi etuperin tai takaperin. Ei juurikaan vaihtoehtoja. Varusmies tekee niin kuin opetetaan. Pikkuhiljaa tiilen seinämät ohenevat ja yksittäisen ihmisen pelikenttä suurenee. Nyt mielikuva puolustusvoimista on enemmänkin verkko. Rakenne on olemassa, mutta tiilen reikien sijasta verkon reiät joustavat paljon enemmän. Jotain suuntaviittoja ja ohjesääntöjä on, mutta yksityisen ihmisen panos merkitsee paljon enemmän.

Varmasti ilmavoimien varusmiespalvelus ja maavoimien rauhanturvapalvelus eroavat merivoimien työstä. Siksipä tämän havainnon olen nyt päässytkin sisäistämään. Vaikka Atalanta-operaatio on rauhanturvatehtävä, on siinä työtyylin ja järjestelmän puolesta paljon samanlaista kuin on laivaston kotimaan toiminnassakin. Nyt saan jotain kuvaa siitä, millaista olisi työskennellä merivoimissa. Ehkä.

Inhimillisyys näkyy siinä, kuinka jokaisella ihmisellä on suuri vaikutusmahdollisuus ympärillä oleviin ihmisiin. Oikeilla paikoilla olevilla on vaikutusta jopa koko järjestelmään. Vaikka armeijatyyliin kuuluvat monet ohjesäännöt ja käskyt, on niiden puitteissa mahdollista tehdä paljon henkilökohtaisia ratkaisuja. Siinä vaiheessa henkilökohtaiset ja inhimilliset ominaisuudet nousevat pintaan.

Mielikuva armeijan järkähtämättömästä järjestelmästä on antanut mielikuvan myös puolustusvoimissa palvelevista järkähtämättömistä ihmisistä. Erityisen suurella mielenkiinnolla olen seurannut tämän mielikuvan murtumista. Tavallisia ihmisiä sotilaatkin ovat. En toki ole sitä missään vaiheessa kiistänytkään. Ehkä suurin yllätys on kuitenkin ollut, kuinka tunteellisia ihmisiä sotilaista löytyy. Jokaisella on hyviä ja huonoja päiviä. Varusmiehenä vain uskoi sokeasti, että esimies huutaa, kun asiat on tehty huonosti ja karjuu hieman vähemmän, kun ne on tehty hyvin. Pikkuhiljaa on alkanut erottaa sävyjä siitä, kuinka kaikissa henkilöstöryhmissä Matti Matruusista Antti Amiraaliin hymyileminen, vitsaileminen, lanaaminen ja karjuminen ovat suhteellisia asioita, eivätkä ne kulje ohjesääntöjen mukaisten suoritusten kanssa käsi kädessä.

Kirjoittamani asiat ovat itsestäänselvyyksiä. Jotten sortuisi aivan nollatutkimuksen tekemiseen, heitän ilmoille väitteen, jota vielä itsekin joudun maistelemaan ja kokeilemaan. Vaikka puolustusvoimien järjestelmä on mielikuvissani liikkunut muuraustiilestä kanaverkon suuntaan, on se silti yksi yhteiskunnan vankimpia järjestelmiä. Kirjoittelin joskus aikaisemmin vahvasta miehestä. Sanoin, että yksi vahvuuden tyyppi on sitä, että kovalla kuorella suojellaan haavoittuvaa sisintä. Puolustusvoimat tarjoavat turvallisen ja vakaan toimintaympäristön myös aika tunteellisille sotilaille. Yksi operaation opetuksia onkin ollut yllätys siitä, kuinka paljon tunteita ja tunteellisia ihmisiä aluksen elämässä sekä esimiesten ja alaisten toiminnassa näkyy.

 

Päivän sana: Puolipäivätyö

Aluksen paikan määrittäminen sekstantin avulla auringon ollessa lakipisteessään.