Istun jo mukavasti kotisohvalla. Kotiin palaaminen on ollut uskomattoman hienoa. Kaikin puolin operaatiosta jäi hyvä maku. Hyvä oli olla ja hyvä on palata. Muutamalla sanalla palailen kuluneen viikon erääseen yksityiskohtaan.

Laiva muutti nopeasti muotoaan. Saapumista seuraavana päivänä ei kestänyt kauaa, kun miinakansi oli tyhjennetty. Kahdeksan konttia nostettiin laiturille. Siinä vaiheessa laiva alkoi näyttää kohtalaisen isolta. Vaikutelma oli kuin tuijottaessa hakkuuaukeaa ennen niin tuuhean metsän keskellä. Kesti hetken hahmottaa asiat uudelleen. Kontit olivat toimineet maamerkkeinä. Oman kontin kohdalta pääsi kannelle, seuraavan kohdalla oli vessan ovi ja sitä seuraavasta pääsi saunaan. Tyhjennyksen jälkeen meinasi eksyä.

Blogi%20204.jpg

Blogi%20205.jpg

Majapaikkani ei siirtynyt konttien myötä taivasalle. Nukuin kuluneen viikon ajan skanssissa. Tavaraluovutusten tohinassa ei viitsinyt etsiä tavaroilleen pysyvää sijaa, joten ahdasta oli, kun entiset ja uudet asukkaat sukkuloivat tavarapaljoudessa. Silti majoittujia oli vähemmän kuin operaation aikana normaalisti. Tiivistä on välillä varmasti ollut.

Blogi%20206.jpg

Ahtauden huippu oli punkka. Kolmikerroksisessa sängyssä nukkumisen myötä tajusin, että aluksella oli viiden kuukauden jaksosta huolimatta valtavasti haasteita, joista minulla ei vielä ollut hajuakaan. Majoitun kuvan vasemman puoleisimmassa alasängyssä. Pituuteni puolesta sovin sinne oikein hyvin, mutta kolme nukuttua yötä ei riittänyt selvittämään, kuinka noin matalaan tilaan olisi paras mennä. Pesäpallotyylinen syöksy olisi hieman vaarallinen. Jätin sen kokeilematta. Keskimmäinen peti olisi ollut sopivan kokoinen siihen, että painaa lapaluut patjaan kiinni ja sitten nostaa jalat kyytiin. Alin taso oli siihen liian matala, kun olen enemmänkin korkeushyppääjä kuin limboaja. Jalat edellä hivuttautuminenkin oli siinä mielessä haasteellista, että ylemmästä sängystä piti samalla roikkua, kun liu’utti jalkojaan päätyä kohti, jotta ylävartalon sai patjalle eikä lattialle.

Perinteinen istun tässä ja kaadun makuulle –tekniikka ei toiminut, koska ylemmän laverin reuna hankasi keskiselästä melkein nahkat, kun yritti kääntyä vaakatasoon. Itseään kun oli painettava sänkyä kohti, ettei vaakatason saavuttaessaan olisi huomannut olevansa tyhjän päällä. Testaamatta jäi hurskas iltarukoustyyli. Sängyn viereen polvistuminen ja varovaisesti mahallaan eteneminen tuntuisi toimivimmalta.

Sängyn ilmatilan mataluuden huomasi heti, kun yritin laistaa illan hammaspesusta. Keskipunkan pohja oli niin lähellä naamaa, että tunkkaista hengitystään ei pystynyt haistelemaan.

En tiedä, millaiseksi kunkin skanssin elämä operaatioaikana muotoutui. Lähtöä edeltävinä purkupäivinä ilmapiiri oli niin rentoutunut, että parina iltana tämän skanssin väki pisti siskonpetin lattialle ja katseli elokuvia. Lähes herttaiseksi voisi sanoa tilannetta. Osa nukahti keskelle lattiaa sänkyni viereen, joten siksi en päässyt viimeisenä yönäkään testaamaan kehittelemääni polvirukouksesta punkkaan –tekniikkaani.

Skanssin ja konttien sängyissä selvä ero oli myös yksityisyyttä tuovassa verhossa. Skansseihin pyritään majoittamaan saman vahtivuoron ihmisiä, jolloin heidän elämänrytminsä on suunnilleen samankaltainen. Silti nukkuma-ajat eivät välttämättä ole samat, jolloin verho on hyvä apu. Ensimmäisenä aamuna mietin, etten viitsi nousta kolistelemaan vielä, kun koko skanssi on pimeä ja hiljainen. Vetäisin jossain vaiheessa verhon auki. Skanssissa oli valot päällä ja väki jo mennyt aamupalalle. Konteissa verho oli vain vähän hyttysverkkoa tummempi. Skansseissa se pimentää kunnolla.

 

Päivän kotiutumishavainto: Makuaisti normalisoitui nopeasti

Operaation aikana mieleen hiipi pelko, maistuvatko ruuat kotimaassa enää kokkiemme keitosten jälkeen miltään. Upinniemen sotkussa nautittu ensimmäinen pitsa ei ollut samaa tasoa. Mutta mieli ei verrannutkaan sitä laivakeittiön ruokiin, vaan ennen missiota Suomessa syötyihin pitsoihin. Hyvältä maistui.