Saaren takaa paljastuu laituri. Siellä näyttäisi olevan joitakin armeijatyylisiä rakennuksia, ehkä parakkeja. Silmään sattuu myös muutama sotilaallisen näköinen vene. Kohta varmaan näkyy jo Upinniemen laituri. Hetken päästä oivalsin, että tämä on Upinniemi. Kesäisen sotasataman ulkonäkö oli ihan muuta kuin paksuilla kinoksilla reunustettu jään peittämä satama-allas. En tosin aikaisemmin ollut laivalta käsin katsellut laiturin profiilia tarkasti. Tammikuussa irrotettaessa olin sisätiloissa ja ajatuksissakin katse oli eteenpäin.

Keväisen kolea sade ehti tervehtimään meitä ennen laiturille saapuneita omaisia. Taisikin olla operaation kolmas tai neljäs sade. Tihkutus väheni aluksen kääntäessä vasenta kylkeä laituria kohti ja lipuen hitaasti kiinni. Siltakannella rivistä vilkuilin tuttuja kasvoja. Ensin sattui silmään veli, myöhemmin vanhemmat. Lähes kaksisataapäinen omaisten ja toimittajien joukko vilkutteli Pohjanmaan henkilöstölle, kun soittokunta täräytti ensimmäiset tervetulosoinnut. Olihan se juhlallista.

Monella tapaa ajateltuna kotimatka oli sujunut myötätuulessa. Matkaan varattua aikaa jäi sen verran käyttämättä, että edellisen päivän aikana ehdimme kotivesille. Muutamia merimaileja ennen määränpäätä alus ankkuroitiin saaristoon, jossa oli hyvä tehdä loppusiivouksia ja valmistelut seuraavana päivänä alkavaan purkamiseen. Muun muassa punttisalin laitteet ruuvattiin irti lattiasta, viimeiset henkilökohtaisten tavaroiden tarkistukset suoritettiin ja minä aloin koota kasaan kirjaston ja elokuvapankin materiaalia.

Viimeinen ilta merellä oli hieno sinetti operaatiolle. Saariston kauniissa, raikkaassa ja yllättävän lämpimässä illassa kokit virittelivät grillin viimeistä kertaa tulille. Kanttiinin Pantteri-pusseja myytiin 10 kappaleen laatikoissa kotiin viemisiksi. Eipähän tarvinnut kenenkään viiden kuukauden aikana valitella salmiakin puutostilaa. Olavi Virta ei kuulu oman levyvalikoimani edustajiin, mutta ei voi kiistää, etteikö se sopinut tilanteeseen auringon laskiessa punaisena saarten väliin.

Blogi%20202.jpg

Maisema tuskin voisi kauniimpi olla. Eikä terassissakaan vikaa ole.

Blogi%20203.jpg

Kotiinpaluu on kestänyt jo kolme viikkoa. Viimemetreillä tunnelmoiminen ei silti ollut hullumpaa. Siellä satama saarien takana siintää.

Iltarusko ei enteillyt hyvää paluusäätä. Ei tuntunut kuitenkaan haittaavan ketään. Aamulla laivalle saapuneen amiraalin puhuttelussa vettä satoi kiitettävästi. Märät vaatteet unohtuivat läheisiä laivalle tervetulleeksi toivotellessa. Varsin hyvällä prosentilla laivan henkilöstö oli vastaanottajia Upinniemeen saanut. Pitkämatkalaisilla ei aina tätä herkkua ollut tarjolla. Päällikkö kuulutti palauttavansa meidät läheisillemme ruskettuneempina, lihaksikkaampina ja monta kokemusta rikkaampina. Allekirjoitan viimeisimmän. Paluumatka piti huolen rusketuksen häviämisestä ja oma laiskuuteni lihasten surkastumisesta. Mahaa tuli lisää, mutta paino pysyi ennallaan.

Median tiedotustilaisuuksien, haastattelujen ja omaisten kanssa tehtyjen tutustumiskierrosten jälkeen koitti hetken vapaus. Iltapäivä ja yönseutu olivat vapaat. Palveluksen oli määrä jatkua seuraavana aamuna, mutta hetken ajan sai taas totutella kotimaahansa. Ei siellä mitään uutta ollut. Pakkastakki oli päällä, mutta viileydessä ei ollut mitään outoa. Ei maa, jossa on elänyt vajaat 40 vuotta, mitenkään vieras voi olla. Siitä huolimatta tein kolme hauskaa havaintoa.

Kaupassa kävellessä kaikki oli tuttua – mitä nyt pari uutta energiajuomamerkkiä oli ilmaantunut. Puolen sekunnin ajan kuitenkin olin matkatunnelmissa, kun kiinnostuneena kuuntelin, että vieressä oleva pariskuntahan puhuu suomea. Illalla veljen luona istuskellessa ihastelin, miten internet voi olla niin nopea. Upinniemen sotilaskodin vessassa ihastelin, kuinka käsipyyhetelineessä on paperia. Meillä oli näet muutama viimeinen viikko käytetty käsien kuivaamiseen vessapaperia tai imuliinoja mukaan otettujen käsipapereiden loputtua. Sen enempää ihmetyksiä en muista kokeneeni.

Edessä on vielä viikko varuskunnan elämää, laivan purkamista perustilaan sekä erilaisia materiaaliluovutuksia, terveystarkastuksia ja kovasti vitsailtuja parasiittinäytteiden antamisia.

Lämmin kiitos monista Upinniemessä saaduista ja blogin kommenttiosuuksissa annetuista palautteista. Olen otettu siitä, että joillekin teistä blogini on ollut tärkeä kurkistusikkuna ja jopa viihdyttävä tai turvallisuutta tuova matkakertomus läheistenne elämään. Jatkan blogia sen aikaa, kun operaation opetuksia –sarjaan riittää merkittäviä aiheita kerrottavaksi. Sitten pistän pisteen.

 

Päivän sana: Lyödä lasia – osa 2

Lasin lyömistä koskeva päivän sana sai osakseen niin paljon huomiota täällä laivalla, että pitää kirjoittaa jatkosarja. Ensimmäisessä osassa oli liian historiallinen näkökulma, jossa ei edes mainittu tarkkaa käytäntöä. Lasin lyömiset, jos niitä laivalla käytetään, soitetaan seuraavasti: Puoli tuntia = yksi kellon lyönti. Täysi tunti = tuplalyönti. Puolitoista tuntia = tuplalyönti ja yksi lyönti. Kaksi tuntia = kaksi tuplalyöntiä. Neljän tuplalyönnin jälkeen on neljä tuntia kulunut, jonka jälkeen vahti vaihtuu ja lyönnit alkavat alusta.