Kreeta oli tämän operaation seitsemäs maa, johon rantauduimme. Minulle se tarkoitti samalla seitsemättä uutta maata, jossa olen koskaan käynyt. En ole mikään maailmanmatkaaja, joten edes Espanja ja Kreikka eivät ole kuuluneet aikaisempiin matkakohteisiini. Kaikki satamat ovat olleet keskenään erilaisia, mutta Kreetan pysähdys poikkesi ratkaisevalla tavalla kaikista aikaisemmista. Joukkomme oli operaatiossa viimeistä kertaa yhdessä tällä kokoonpanolla.

Ennen mission alkua oli jo tiedossa, että noin kolmasosa väestä kotiutuu jo Kreetalta lentämällä. Olemme poistuneet operaatioalueelta, jossa operatiiviseen toimintaan kuului tehtäviä, joita paluumatkalla ei enää tarvita. Menomatkalla oli tavallaan sama juttu, mutta silloin valmistauduttiin operatiiviseen toimintaan ja koulutettiin joukkueita tehtäviinsä. Enää vastaavaa koulutusta ei tarvita, joten laivalle jäivät vain ne henkilöt, jotka tarvitaan laivan ajamiseen sekä henkilöstön huoltamiseen ja hallinnoimiseen.

Odotin joukon jakautumisen olevan kovin haikea tunnelmaltaan. Luonnollisestikin olisi ollut oma tunnelmansa purjehtia koko porukalla aivan kotisatamaan asti, mutta tilanne oli etukäteen tiedossa, joten siihen osattiin asennoitua. Ja olipa kotiutumisen ajankohta mikä tahansa, operaatiota on kestänyt jo sen verran, että palaaminen on tavalla tai toisella kaikkein mieluisin kokemus. Kun lähtöpäivä koitti, olivat kotiutujat jo suorastaan innoissaan palaamassa kotiin. Olen kai aikaisemminkin jo kirjoittanut siitä, miten seikkailulliset elämänkokemukset saavat arvonsa juuri siitä, että on kotisatama, johon on upeaa ja turvallista palata.

Kuulumisia kotiin ehtineiltä en ole vielä saanut. Mielenkiintoista olisi tietää, kuinka matka sujui. Omissa etukäteisarvailuissani en osannut matkustustapaa pitää mitenkään ruusuisena. Suomen puolustusvoimien kuljetuskone ei vastaa aivan business-luokan matkustusmukavuutta. Ilmeisesti jonkinlainen saniteettitila metalliputkilossa oli. Toivottavasti. Monen tunnin lentomatka olisi muuten melkoinen painajainen. Minä ainakin olin ensimmäisenä Kreetalla vietettynä iltana käynyt paikallisessa ravintolassa. Selvisin ilman jallaa, mutta jonkinlaista vatsan toiminnan vilkastumista silti huomasin. Jos paluulennolla olisi ollut parikymmentä saman kohtalon kokenutta, paluuta Suomen kamaralle on jossain vaiheessa alettu odottaa kaihoisammin kuin kukaan osaisi arvata.

Laivalla on nyt todella hiljaista. Käytävät ovat välillä aavemaisen tyhjiä, vaikka kyllä täällä väkeä edelleen on. Prosentuaalisesti aikaisempaa suurempi osa vain on kiinni omissa vahtitehtävissään. Etujoukon kotiuduttua myös jäljelle jääneiden koti-ikävä tuntuu kasvaneen. Alle kaksi viikkoa siihen, kun köydet ovat kiinni Upinniemen sotasatamassa. Se menee nopeasti. Itselläni ainakin on erilaisia loppuraporttien kirjoittamisia ja kotiutumisoppitunteja järjesteltävänä, niin uskon ajan hujahtavan hetkessä. Ensin voisin kuitenkin yrittää hoitaa flunssan alta pois. Juuri alkoi pitkästä aikaa keinuttaa. Se voisi tuudittaa hyvin suloiseen ja sikeään yöuneen.

Muutama tunti sitten tuli kuulutus, että Pohjanmaa on tässä operaatiossa purjehtinut meripeninkulmia tasan maailmanympärysmitan verran. Hieno rajapyykki sekin.

 

Päivän sana: Kummeli

Nykyisen kotipaikkakuntani kasvattien luoman sketsisarjan lisäksi kummeli tarkoittaa rannalla olevaa, normaalisti kivistä kasattua merkkiä. Käytännössä kummeli on merkkinä enemmänkin pienille veneille kuin laivoille. Nyt kun vain muistaisin, mikä sen merkitys on...