Pappi on yksinäinen susi

Viimeisen viikon ajan asuminen skanssissa isomman joukon keskellä oli sosiaalista ja hauskaa. Kahden hengen konttimajoitus oli kuitenkin operaatioaikana papin työn kannalta parempi ratkaisu. On aavistuksen surullista, että papin on oltava yksinäinen susi, joka ei kuulu liian kiinteästi mihinkään porukkaan.

Päällikkö kysyi minulta kerran, olenko löytänyt alukselta kavereita tai jonkinlaisia sielunkumppaneita. Kerroin, että muutamia ihmisiä olen tavannut, joiden kanssa henkilökemiat sattuvat yhteen ja olisi erittäin helppo viihtyä. En vain voi ryhtyä kenenkään kaveriksi enempää kuin jonkun toisen. Pian muut kokisivat, etten ole kaikkia laivan merisotilaita varten. Esimerkiksi minä en voisi kuvitella pappina osallistuvani koskaan politiikkaan. Puolueen jäsenkirjaa kantavaa pappia alettaisiin pitää vain kyseisten ihmisten paimenena, joka pyllistää poliittisesti eri tavalla ajatteleville. Kovin läheisiä kaverisuhteita missiossa luova pappi antaa samankaltaisen vaikutelman niille, joiden kanssa hän ei vietä yhtä paljon aikaa. Koen, että skanssin suhteen olisi hieman samankaltaista vaaraa, koska silloin yksi porukka tulisi niin paljon tutummaksi kuin muut.

Tämä voi olla osin vain minun pääni sisäistä ajattelua ja ylivarovaisuutta. Kyllä siinä silti vähän perääkin on. Minulta kyseltiin operaation aikana, miksi vietän eniten aikaa upseerimessissä suhteessa muihin messeihin. Ilman muuta kysyjät tiesivät, että minut on määrätty upseerimessin jäseneksi. Samoin kaikki tietävät, että myös pastori tarvitsee omaa aikaa ja rentoutumista, ja että se onnistuu helpoiten totutussa paikassa. Järjellä tiedetty asia ja tunne ovat silti eri asioita.

Pappi niin kuin muutkin asiantuntijatehtävässä olevat henkilöt, kuten lääkäri, lakimies ja tiedottaja, ovat kaikkia kriisinhallintajoukon henkilöitä varten. Papin ”taakka” on siinä, että hänen työkalunsa on hänen persoonansa. Siksi pitäisi erityisen tarkasti olla tasapuolinen jakamalla aikaansa ja läsnäoloaan saman verran kaikille. Sama persoona on esillä työtehtävissä ja vapaa-ajalla. Yhtä lailla työtä tehdessään kuin rentoutuessaan pastorin on oltava ammatilliset tuntosarvet pystyssä. Eikä noita puolia edes voi kunnolla erottaa toisistaan. Siviilissä papin työaikaa on aivan erityisesti se aika, joka muille on vapaa-aikaa. Vaikka olisi ollut stressaava päivä, ja haluaisi hetken istahtaa messin sohvalle limsatölkki kädessä ihan vain huilaamaan, antaa se avoimesta ovesta sisään kurkistavalle signaalin, että pastori antaa aikaansa sillä hetkellä läsnä oleville. Haasteeksi muodostuu siis itsensä huoltaminen. Pappi ei voi sanoa keskustelemaan ryhtyvälle, että nyt ei jaksa, ellei ole näyttää joku todella painava peruste. Muuten seuraavaa yhteydenottoa saa odottaa kauan. 

Usein toiset asiantuntijatehtävissä olevat henkilöt ovat samanhenkisiä. Tiedottaja, lakimies ja päällikkölääkäri ovat laivan sosiaalisessa verkostossa henkilöitä, jotka asemansa puolesta ovat hyväksytyimpiä papin kavereita ilman, että pastorin ajatellaan suosivan jotakuta. Onnekseni henkilökemiat täsmäsivät heidän kanssaan mainiosti, ja löysin erityisesti päällikkölääkäristä taistelutoverin, jonka kanssa sain itse avautua, kun siltä tuntui. Itseään kun pitäisi osata huoltaa niin hyvin, ettei ole ensimmäisten joukossa lanaamassa. Kukaan ei jaksa kuunnella toisten huolia, jos ei itse ole hyvässä vireessä.

 

Päivän kotiutumishavainto: Energiajuomat eivät maistu - vielä

Olen yllättynyt siitä, etten ole Upinniemen sotkun jälkeen innostunut energiajuomista. Oletin, että kotiutumisen jälkeen niistä tulisi taas kiinteä osa päivittäistä ruokavaliotani. Ei ole tullut. Sen sijaan maito maistuu mainiolle, kuten aikaisemmin kirjoitin. Laivalla nautittiin huolitsijan toimittamia maitoja, joiden alkuperämaa oli milloin mikä. Maidoissa on eroja. Jopa Lohjan aluesairaalan laboratoriotesteissä käydessämme ruokalan – joka tylsästi pakotti kaikki maidon juojat tyytymään rasvattomaan maitoon – tarjonta maistui hyvälle. Rasvaisempi maito vasta herkkua on.