Kansanomainen ja uskottava

Viisivuotisella pappisurallani olen löytänyt oman tyylini työskennellä. Atalanta-operaatio sysäsi ajatuksia osittain eri raiteille. Laivapapin elämä oli yhtä aikaa mielenkiintoista ja haastavaa. Haastavuus näkyi erityisesti niissä tilanteissa, kun joutui muuttamaan työtyyliään totutusta. Osa näiden tehtävien eroavuuksista haastaa minua jatkossakin tutkimaan työtapojani varsinaisessa leipätyössäni. Toisaalta joissain toisissa asioissa sain vain lisää vahvistusta sille, että kannattaa toimia niin kuin tähän asti olen toiminut.

Heti alusta asti yksi haaste oli löytää hyvä ja toimiva tapa kuulua porukkaan. Miesten puheissa muistellaan usein pastoreita, joille kalja maistuu saunailloissa siinä missä muullekin porukalle. Pappi on silloin helposti lähestyttävä kansanmies, joka ei aseta itseään jalustalle. Eikä sille mitään voi, että moni kiusaantuu, jos pöytäseurueessa on yksi hengenmies, joka muiden tilatessa kolmannet oluet juo edelleen virvoitusjuomia. Rivien välistä luetaan, että jumalallinen auktoriteetti saarnaa hiljaista nuhdesaarnaansa muille. Yritä siinä sitten rentoutua ja nauttia illasta pastorin seurassa.

Toisaalta itsensä kantokuntoon juova kirkonmies maalaa itsensä nurkkaan. Hänen seurassaan ei kiusaannuta, mutta eipä häntä enää ammatillisesti kunnioitetakaan. Miesten maailmassa yli kaiken merkitystä on sillä, että mies on sitä, mitä hän oikeasti on. Hengellisiä asioita karsastava ihminen ei välttämättä arvosta pastorin työtä ja tehtävää. Mutta niin kauan kuin pappi elää ja käyttäytyy niin kuin papin kuuluu, häntä voi arvostaa suoraselkäisenä miehenä. Teeskentelemällä ei pääse pitkälle.

Edellisessä kirjoituksessa mainitsinkin sen, että pappi on ennen kaikkea niitä varten, jotka tarvitsevat luotettavan keskustelukumppanin. Kansanmiestä on helppo lähestyä. Uskottava pappi tuo kuvaan luotettavuuden. Ensimmäinen haaste olikin tasapainoilla näiden kahden roolin välillä. Niiden ei tarvitse lyödä toisiaan korvilleen, mutta koko ajan oli oltava tietoinen tästä kaksijakoisuudesta. Toisaalta lähestyttävyyden ja uskottavuuden rajapintaa testattiinkin. Ei ehkä tarkoituksellisesti, mutta papin on kunnon äijäporukassa ansaittava asemansa. En tiedä, onnistuinko tässä, mutta muutaman kerran huomasin, että papin rajoja tarkkailtiin.

Rajanvedolla en tarkoita keskimäärin siis mitään radikaaleja valintatilanteita. Esimerkkinä toimikoon nuorisotyön opiskelujen aikainen ystäväni, joka kertoi virassa olleessan jättäneensä kerran kokeilumielessä nuorten rakastaman kikkailemisen ja viihdyttämisen vähemmälle. Linjamuutos poiki heti enemmän sielunhoidollisia keskusteluja. Toinen rooli on massojen rakastama ja helppo lähestyä muuten vain. Toinen koetaan turvalliseksi keskustelukumppaniksi.

 

Päivän kotiutumishavainto: Suomessa ei kerjätä

Ensimmäisiä Upinniemen ulkopuolisia kosketuksia suomalaiseen elämänmenoon otin Kampin kauppakeskuksessa. Seisoskelin tolppaan nojaten katselemassa ihmisvilinää. Huomasin kaverin tonkimassa roskista todennäköisesti tyhjien pullojen toivossa. Tarkastuksen jälkeen hän siirtyi kohti seuraavaa roskista, joka oli minun lähelläni. Nousin heti varpailleni, kun oletin, että kohta hän pyytää minulta rahaa. Pian tajusin, että eihän se olekaan yleinen tapa täällä.