On aika pistää piste blogille. Varmasti vielä tulee ajatuksia ja tilanteita, joista voisi jotain muistiinpanoja tehdä. Paripäiväinen purkutilanne elokuussa kokoaa operaation henkilöstön yhteen. Kohtaamiset operaatiosta kiinnostuneiden kanssa herättävät varmasti mietteitä. Kotiutuminen sekä operaatiosta opittujen asioiden sisäistäminen osaksi arkielämää jatkuvat vielä pitkään. Missio oli kuitenkin yksi selkeä kokonaisuus. Olkoon myös blogi sitä.

Elämää suurempia loppusanoja en osaa asetella. Yleisimmät kotiutumisen jälkeen kuullut kysymykset ovat olleet: ”Millaista oli?” sekä ”Onko ollut hankala sopeutua takaisin normaalielämään?” Jälkimmäiseen voi sanoa, ettei ole ollut vaikeuksia. Nöyryyttä pitää kuitenkin olla sen suhteen, että vaikutukset voivat kestää vielä pitkälle. Olen silti armoton optimisti tässä suhteessa.

Ensimmäinen kysymys on hankala. Mitäpä sitä sanoisi, kun on viiden kuukauden ajan kokenut hurjasti uusia asioita. Pariin lauseeseen ei voi tiivistää muuta kuin päivittelyn siitä, ettei vielä itsekään ole loppujen lopuksi varma, mitä kokemuksista jää käteen. Eilen lentopallopeleissä todettiin, että kerrankin minä olen kaikkein ruskein. Väri haalistuu. Niin haalistuvat monet muistotkin. Silloin alta paljastuvat ne kokemukset ja tuntemukset, jotka ovat muuttaneet ja kasvattaneet. Sitten näkee, mitä jää jäljelle.

Seitsemän merta, seitsemän maata ja meripeninkulmia reilusti yli maapallon ympärysmitan verran. Vuosi sitten en olisi ikinä osannut arvata, että sellaiset asiat saan kirjoittaa päiväkirjaan. Enkä sitä, että voisin joku päivä lopettaa vitsailemisen, kuinka kierrän meret kaukaa. Ei minusta silti merimiestä tullut. Taistelulaiva-sarjan viimeisessä osassa kadetti vastasi kysymykseen, onko hän nyt merimies. ”En ole merimies, mutta tiedän jotain siitä, mitä on olla merimies.” Sen verran minäkin voin nyt sanoa. Asiaa hartaasti miettien voin hetkellisesti tunnistaa pikkuruisia häivähdyksiä kaipuusta merelle. Maakravun elämä sisämaan harjumaisemissa on silti minun juttuni.

Blogin kirjoittamisesta saatu palaute on ilahduttanut ja antanut motivaatiota. Suuren suuret kiitokset teille lukijoille! Vaikka tarkoitus oli kirjoittaa niin, että omaiseni, ystäväni ja mahdolliset asiasta kiinnostuneet palvelustovereiden läheiset saavat elää mukana laivan arjessa, ei kirjoittaminen tuntunut minusta yksipuoliselta. Kiitos!

Viikon verran olen totutellut siviilitöihini. Huomenna lähden kohti uusia seikkailuja rippileirille Lappiin. Blogiin ei tule enää uusia kirjoituksia, mutta en minä tätä netistä poiskaan ota. Tässä osoitteessa se on edelleen luettavissa.

Toivotan teille kaikille upeaa kesää ja runsasta siunausta elämäänne!

 

Matkalla

Purjehdittiin seitsemän merta: Itämeri, Pohjanmeri, Atlantin valtameri, Välimeri, Punainen meri, Intian valtameri ja Arabianmeri. En tiedä ovatko ”seitsemän meren kauhut” joutuneet käymään tietyt meret saadakseen tittelin. Määrä itsessään tuli meilläkin täyteen. Saaristomeri vielä kaupan päälle.

Rantauduttiin seitsemään maahan: Espanja, Kypros, Djibouti, Kenia, Tansania, Oman ja Kreikka. Kaikki olivat minulla uusia kokemuksia. Edes Espanjassa ei ole tullut aikaisemmin käytyä.

Nähtiin kahdeksan satamakaupunkia: Malaga, Larnaka, Djibouti, Mombasa, Sar Es Salaam, Salalah, Hania ja Cadiz. Jos yksi pitäisi yli muiden nostaa, niin arabikulttuurinen Salalah oli kaikkein mielenkiintoisin.

Meripeninkulmia kertyi 26 000.

Makeaa vettä tehtiin osmoosikoneilla miljoona litraa.

Kokit käyttivät ruuanlaittoon 800 litraa kermaa.