Päivälleen viikko sitten sain puhelun, jonka aiheuttamasta yllätyksestä oli rauhoituttava useiden tuntien ajan. Nyt pulssi on alkanut vähitellen asettua normaalille tasolleen. Merivoimien kenttärovasti soitti ja kysyi, voisinko lähteä merirosvojahtiin Somaliaan. Miinalaiva Pohjanmaa suuntaa Afrikan sarven lähivesille, mutta miehistöstä puuttuu vielä sotilaspastori.

”Salama kirkkaalta taivaalta” on tuttu kielikuva, mutta nyt todella tuntui siltä. Tshadin jälkeen minulta on moni kysellyt, milloin olen lähdössä seuraavalle rauhanturvakeikalle. Järjestään ja täysin rehellisesti olen joka kerta vastannut, että nyt tehdään taas nuorisotyötä, koska tämä on se homma, jonka koen omakseni. En siksi ole hakenut kriisinhallintatehtäviä. Mutta ei minun luonteellani kyllä kieltäydytäkään, kun kotoa käsin kysytään uskomattomaan seikkailuun. Päätöksenteko kesti omalta osaltani viisitoistaminuuttisen puhelun ajan. Tosin varmasti en voinut vielä luvata, koska ensin oli soitettava esimiehelle.

Sain kirkkoherran heti langanpäähän. ”Tämä on nyt sellainen puhelu, jota et haluaisi saada”, aloitin. ”No milloin on lähtö?”, vastasi kirkkoherra. Korkeamman kastin hengenmiehillä on selvästikin taitoja, joista en ole vielä tarkasti perillä. Selitettyäni tilanteen sain kannustavan luvan jättää virkapaikkani mission ajaksi. Pilke silmäkulmassa annettu varoitus kuitenkin kuului: ”Jos vielä kolmannen kerran pyydät, niin sitten on jo syytä valita Kangasalan seurakunnan ja puolustusvoimien väliltä.”

Tunnin sisällä ensimmäisestä puhelusta olin lupautunut mukaan piratismin vastaiseen kampanjaan. Pyörät pyörähtivät todella nopeasti, koska tehtävään normaalin hakumenettelyn kautta tarkoitettu henkilö ei päässytkään lähtemään. Ilmeisesti lähimenneisyydessäni ollut Afrikka-kokemus nosti minutkin puhelimitse kyseltävien joukkoon. Onnekseni olin ainoa, joka pystyi elämäntilanteensa puolesta ottamaan haasteen vastaan. Pääsykokeetkin tulin jo käyneeksi, mutta kirjoitan niistä myöhemmin.

Tarkastihan en tiedä, mihin olen nenääni työntämässä. Tähän mennessä ymmärrykseni yltää siihen, että operaation tarkoitus on seilata Somalian rannikkoa ja suojella huonokuntoisia avustuslaivoja, jotka ovat merirosvojen hyökkäyksille alttiita. Minun tehtäväni on olla pappina omalle miehistöllemme. Merirosvon sattuessa kulkureitille voin toki käyttää papillista ammattitaitoani opettamalla hänelle 7. käskyn merkitystä: ”Kuulkaas, kapteeni Jack Sparrow, se vaan on niin, että ei saa varastaa!”

Tässä pari linkkiä vanhoista lehtijutuista operaatiota koskien:

Seurakuntalaisiltani toivon lempeää ymmärrystä seikkailunhalulleni ja tätäkin elämänvaihetta siunaavia rukouksia. Kyseessä ei ole vähimmässäkään määrin minkäänlainen pakoilu. Kangasalan seurakunnan nuorisopastorin tehtävä on se työ, johon minulla on vahva kutsumus. Nyt ovelle vain kolkutti tilaisuus, jonka käyttämättä jättämistä harmittelisin valtavasti. Merivoimat eivät ole koskaan osallistuneet kriisinhallintaan. Eivätkä merivoimat ole tehneet edes noin pitkiä koulutuspurjehduksia. Tilanne on monella tapaa historiallinen, eikä missään ole silmiini sattunut päätöstä, että vastaava operaatio toistuisi, vaikka yhä kansainvälisemmässä maailmassa elämme.

Sanaa seikkailu käytän siinä mielessä, että tämän komennuksen myötä minulle avautuu tyystin erilainen maailma avaralla merellä suljetussa laivaympäristössä. Kyse ei ole elokuvien merirosvotarinoista. Huolehtimaan taipuvaisille kerrottakoon, että tähänastisen ymmärrykseni mukaan reissun suurimmat riskit ovat merenkäynti, sataman liikenne sekä Afrikan taudit ja ilmasto. Hieman vajaaälyisenä pitäisin muutaman hengen merirosvomiehistöä, joka päättäisi hyökätä raskaasti aseistautunutta ja ammattisotilailla varustettua laivaa vastaan. Merirosvopaistiksi ei ole tarkoitus ryhtyä. Mahdollisia soluttautumistehtäviä ajatellen taidan kuitenkin lähteä ostamaan silmälappua, puujalkaa ja papukaijaa.

Antoisia hetkiä blogin parissa!