Ilmavoimissa ja maavoimissa yksi ensimmäisiä asioita operaatioissa, kertausharjoituksissa ja tietysti varusmiespalveluksessa on ollut oman henkilökohtaisen aseen kuittaaminen. Pitkään näytti siltä, että tämä operaatio on kokemusmaailmassani sellainen harvinaisuus, etten pelaa aseiden kanssa ollenkaan. Onneksi olin väärässä.

Ne laivan henkilöstöön kuuluvat, jotka eivät normaalisti käsittele aseita, saivat tänään mahdollisuuden ammuntaharjoituksiin. Toissapäivä meni hyvin pitkälti aseenkäsittelyharjoituksissa. Rynnäkkökivääri on puolustusvoimissa taistelijan perusvaruste. Laivalla niitä käytetään lähinnä vartiotehtävissä satamissa. Varsinaiset ammunnat suoritettiin vähän järeämmillä sarjatuliaseilla. Laivan tykkejä en sentään päässyt testaamaan.

Kahden eri aseen koulutus annettiin parillekymmenelle taistelijalle sen mukaan, kun halukkuutta löytyi. Vitsailua riitti ihan kohtalaisesti, kun ampujakaarti koostui valtaosaltaan komento-osien pappi-lakimies-tiedottaja-lääkäri –sektorista ja huoltojoukkueen kokeista. Aina puolustusvoimat ovat kuitenkin lähteneet liikkeelle siitä, että jokainen on ensisijaisesti sotilas, toissijaisesti oman erikoisalansa taitaja. Ei kukaan ensimmäistä kertaa ollut ampumassa. Asemallit ja ympäristö vain olivat totutusta poikkeavat.

Muutamia tunteja tutustuimme kahden eri aseen ominaisuuksiin ja rakenteeseen. Aluksi teoriassa ja sitten konkreettisesti aseita purkaen ja kasaten. Pieni insinööri itsessäni pääsi taas vauhtiin. Ihmeellisiä vempaimia sitä on kehitettykin. Ymmärrän hyvin suusta ladattavan mustaruutiaseen toimintaperiaatteen. Samoin haulikon ja revolverin. Mutta kyllä sitä muutamia kertoja on laskelmia pajalla tehty ja kokeita suoritettu, ennen kuin on saatu toimivia sarjatuliaseita, jotka sylkevät kuulia satoja tai jopa tuhansia laukauksia minuutissa.

En ole koskaan harrastanut ampumista muuten kuin puolustusvoimien maailmassa. Silti kokemusten vähyydestä huolimatta ampuminen on jotenkin minun vartalolleni sopiva laji. Purkaminen ja kasaaminenkin sujuivat katso ja opi –periaatteella ihan näppärästi. Opiskeluryhmässäni heitettiin huulta papin salatusta menneisyydestä, kun olin aseiden kokoamisvuorossa viimeisiä ja toisten suorituksia tarkkailtuani kokosin aseita muka tottuneesti.

Ampuminenkaan ei ollut järin vaikeaa. 600 metrin päässä ollut ilmapalloviuhka ei harventunut minun ampumisellani yhtään. Toisaalta, jos pallopoiju olisi ollut laivaa vastaan hyökkivä vihollinen, ei siellä olisi nauruunkaan tikahduttu. Meitä kyllä siunattiin aloittelijoille sopivalla kelillä. Sekä maali että laiva olivat harvinaisen hyvin paikallaan. Minun tapauksessani piippu heiluu melkein enemmän normaalissa kivääriammunnassa seisoma-asennosta. Telineeseen pultatut konekiväärit ovat aika helposti suunnattavissa pienestä liikkeestäkin.

Minulla oli kotiutuvien taistelijoiden ryhmähaastatteluja tiedossa, joten ehdin ampua vain toisella aseella. Isompikaliiperinen jäi testaamatta. Mutta toisaalta ryhmämme ampui niin hyvin, että kaikki ilmapallot olivat jo puhkaistu ennen aseen vaihtamista. Mereen olisin varmasti osunut, joten en menettänyt suurta näytönpaikkaa.

Valmistelut ja loppujärjestelyt haukkaavat käsittämättömän suuren osan työpanoksesta itse ampumiseen verrattuna. 40 panoksen vyön ampuminen noin 20 sekunnissa on aika lyhyt hupi verrattuna siihen, kauanko aseita ja vyöniveliä putsattiin ja rasvattiin ammunnan jälkeisissä huolloissa. Pelkkä huolto kesti yli kolme tuntia. Valmisteluaikoja maalipoijujen laskemisineen ja suunnitteluineen en osaa arvatakaan.

Ilma on muuten jäähtynyt viimeisen vuorokauden kuluessa 15 astetta. Peräkannen grillipäivällisellä pidin jo pitkälahkeisia housuja ja takkia. Suez oli ilmastollisesti melkoinen rajapyykki.

 

Päivän sana: Redi

Ankkuripaikka sataman edustalla. Redillä oleva alus odottaa laituripaikan vapautumista ja lupaa saapua satamaan.