Kiitos kaikille blogikirjoitusten ideoita lähettäneille. Kommenttiosuuksissa toiveita saa yhä edelleen esittää. Katson, mitä saan aikaiseksi ja mihin toiveisiin saan inspiraation kirjoittaa. Aika runsaan listan olen koonnut myös sähköpostitse tai jollain muulla keinoin lähetetyistä toiveista. Koska kuluneen viikon mielenkiintoiset tapahtumat ovat operaatioturvallisuuden vuoksi julkaisukelvottomia, tartun jälleen yhteen kysymykseen.

Mitä asioita kaipaat kotoa?

Kysymyksen esittäjä lisäsi muutamia määreitä, joista ymmärsin, että painotus on arjen pikkujutuissa, jotka laivalta puuttuvat. Perheellinen ihminen ei tietenkään pystyisi sivuuttamaan puolisoa ja lapsia kohtaan koettua ikävää. Siihen verrattuna omat kaipuun kohteeni ovat raadollisen materialistisia.

Toisaalta viiden kuukauden missio on niin lyhyt, että sinä aikana valtavaa kaipuuta mihinkään kodin asioihin ei synny. Vajaan puolen vuoden ajan pystyy pitämään mielessään sen, että nyt on tarjolla erilaisia elämyksiä ja kokemuksia. Ei ole tarkoituksenmukaista yrittää saada ympärilleen Suomen elinympäristönsä jäljitelmää. Väistämättä kuitenkin jotain aina tekisi mieli kuljettaa kotoa mukanaan. Tässä muutama mieleen juolahtava asia.

Vapaus. Sen tarkemmin selittämättä jäisi vaikutelma, että laivalla ollaan kuin vankilassa. En tarkoita sitä. Elämisen, tekemisen ja valintojen vapaus on kuitenkin paljon rajallisempaa. Illalla ei voi ottaa autoa alle ja lähteä kaupunkiin ajelemaan. Kontissa ei huudateta stereoita mielin määrin. Eivätkä harrastuksiin voi kuulua murtomaahiihto ja varjoliitäminen. (Eivät ne kyllä kuulu kotonakaan.)

Puolustusvoimien tarkka ja säädelty elämä on helppoa. Mutta uskon nauttivani kovasti taas siviilielämän mahdollisuuksista. Muistan edellisen kerran mission loppupuolella haaveilleeni, kuinka kotiuduttua vain taivas olisi rajana. Käytännössä palasin oitis normaaleihin rutiineihin, eikä mahdollisuuksien kirjoa alkanut mitenkään laidasta laitaan käyttää. Heti kun vapautta rajoitetaan, alkaa ruoho näyttää vihreältä reelingin toisella puolella.

Hiljaisuus ja hyvä äänentoisto. Laivan jatkuva äänimaailma ei ole stressaava, mutta kyllä se alleen peittää hiljaiset ja hienosävyiset äänet. Kino Tonic’issa elokuvia katsoessa pitää pienet tietokonekaiuttimet säätää mahdollisimman kovalle ilman, että ääni alkaa vielä särkeä. Silti koneiden pauhu syö ison osan äänistä ja sävyistä. Palvelusvapailla istahdin varsin hyvillä mielin Kino Sagulinin näytökseen.

Viileä urheiluympäristö. Lämmin ei luita riko ja muutenkin nivelet, jänteet ja lihakset tuntuvat olevan vetreinä. Siitä huolimatta urheilen mieluummin viileämmässä ilmanalassa. Olo on paljon tehokkaampi, kun ei kuvittele tekevänsä jumppaliikkeitä saunan lauteilla. Vaikka ikävöin myös kotikylän punttisalia, täytyy myöntää, että rajoitetummat urheilumahdollisuudet ovat saaneet minut löytämään leuanvedon ja muiden oman kehon painolla tehtävien liikkeiden hienouden.

Toimisto. Istun kyyryssä miniläppärini edessä ja yritän arvata, mitä näytössä näkyy. Nettisivun vaihtumista odotellessa ehtii toisinaan vaihtaa kuulumisia ohikulkijan kanssa. Tulostin on kaksi kerrosta ylempänä kuin työkoneeni. Kaikkeen sopeutuu. Nämä olosuhteet tuntuvat nyt ihan normaaleilta. Toisinaan mieleen välähtää muistikuva kodin työhuoneesta tai työpaikan toimistosta. Kyllähän sellainen kelpaisi.

Kaupan valikoimat. Tiedän ruuan laadun huononevan ja valikoiman yksipuolistuvan todella rajusti, kun siirryn jälleen omatoimiseen ruokahuoltoon. Kanttiinin ja messin virvoitusjuomien ja muiden herkkujen valikoima laajenee sen sijaan merkittävästi.  Tarjolla on muutakin kuin panttereita ja pringlesejä.

Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka. Mutta jo tämä näyte varmaan saa lukijat ymmärtämään, että kyse on tosi pienistä yksityiskohdista. Olen sopeutunut laivaelämään tosi hyvin. Plussapuolia on vähintään sama määrä kuin kaipuun kohteitakin. Pidän itseäni hyvin onnekkaana, koska voin nauttia tästä ajasta ja tietää, että nautin myös mission jälkeisestä ajasta.

Blogi%20139.jpg

Kuva ei liity millään tavalla tekstiin. Kunhan pistin, kun kuvia järjestellessä löytyi yksi kiva otos.

 

Päivän sana: Kaapeli

Merimailin kymmenesosa. Ihmettelin, kun tänään ohjaamossa kuulin merenkulkijan toteavan, että olemme kuuden kaapelin päässä toisesta laivasta. Mistä sen tietää, minkä mittainen mikäkin kaapeli on? Ilmeisesti jonkinlaiseen nopeusmittausjärjestelmään liittynyt 185,2 m mittainen köysi on aikanaan ristitty kaapeliksi.