Kerroin kokeneeni, että olen saanut lämpimän vastaanoton miehistön keskuudessa. Itse olen myös yrittänyt oppia tuntemaan miehistöä. Jokaisen kanssa en ole ehtinyt vielä rupatella kunnolla, mutta ensimmäisen tavoitteeni olen jo saavuttanut. Uhosin Upinniemessä opettelevani jokaisen miehistön jäsenen nimet Intian valtamerelle saapumiseen mennessä. Kaikki etu- ja sukunimet sain haltuuni jo Punaisella merellä. Puhuttelunimiäkin väitin opiskelevani yhtä paljon, mutta koska puhuttelunimet voivat elää ja kehittyä, en tiedä, kuinka kattavasti olen ne onnistunut poimimaan.

Ensimmäinen kunnon nimitesti tuli vastaani Suezilla. Opin nuorisotyönohjaajan opintojeni aikana eräältä pastorilta tavan, jota käytän mielelläni tällaisessa rajatussa ryhmässä, jossa tunnen jokaisen nimeltä. Ehtoollisen jakaminen nimeltä mainiten korostaa yhteisöllisyyden lisäksi sitä, kuinka Jumalan suuri lahja on tarkoitettu jokaiselle aivan henkilökohtaisesti omistettavaksi. Kaiken kaikkiaan tilaisuus oli puitteiltaan upeimpia jumalanpalveluksia, joita olen koskaan pitänyt.

Merivoimissa on tapana pitää sunnuntaijumalanpalvelus merellä, kun palvelus sen sallii. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ehkä keskimäärin joka toinen sunnuntai on hartaus keulakannella. Upinniemen merikappelin lähtöjumalanpalvelus sai jatkoa vasta Suezin kanavassa. Miehistön henkistä jaksamista ei olisi millään tavalla palvellut, jos tiiviin menomatkan koulutuksen ja kylmien ilmojen keskellä olisi koottu porukka keulakannelle saarnaa kuulemaan.

Historiallisena paikkana Suez oli muutenkin erinomainen. Merivoimien historiaa tehtiin joka metri, jonka alus lipui eteenpäin. Ennen ei suomalainen sotalaiva ollut kanavaa kulkenut. Suomalaisen rauhanturvaamisen historiakin alkoi Suezilta vuonna 1956. Eikä kyseinen alue ollut Raamatun historiassakaan mikään yhdentekevä paikka. Saarnatekstikseni valitsin luonnollisestikin kertomuksen Israelin kansan Punaisen meren ylityksestä, mikä ei siis tarkoita nykyisissä kartoissa näkyvää Punaista merta. Raamatun kertomusten mukaan erämaavaelluksen reittiä hahmotelleet piirtäjät merkitsevät israelilaisten vaellusreitin nimenomaan Suezin kanavan kohdalla kulkevaan lahteen.

Blogi%20048.jpg

Kuvassa laivan arvokas, Karjalasta aikoinaan tuotu ehtoolliskalusto, miehistön valmistama perinneristi ja päällikön suunnittelema alttarivaate. Kuva: Combat Camera.

Aamun valjetessa oli vielä tarpeellista pukea päälle pitkähihainen takki. Tulikivenkatkuisesti en saarnannut, mutta tilaisuuden päätteeksi kuumotti jo niin, että kelpasi vaikka shortseissa päivää paistattaa. Kansihartauden päätyttyä oli kokkien kattama kirkkokahvi peräkannella odottamassa. Pohjanmaa oli siinä vaiheessa juuri saapunut kanavan keskellä olevalle järvelle. Aamukahvia kelpasi siemailla samalla, kun katseli kymmeniä rahtialuksia, jotka ankkurissa odottivat vastaan tulevan saattueen ohitusta.

Blogi%20047.jpg

Rahtilaivojen kokoontumisajot olivat varsin komeaa katsottavaa. Laivojen välissä puikkelehtivat pikkuruiset kalastusalukset olisivat antaneet mainion mittakaavan ja ymmärryksen noista merten jättiläisistä, mutta en ollut kameran kanssa kalastajien aikaan paikalla.

 

Päivän merimiesuskomus: Ei saa toivottaa ”Hyvää matkaa!”

En ole vielä kohdannut yhtään merimiesuskomusta, jonka mukaan toimimalla voisi saada erityistä hyvää onnea aikaan. Kaikki uskomukset liittyvät aina siihen, miten paha onni vaanii nurkan takana. Ensimmäisiä oppimiani merimiesuskomuksia oli kenttärovastin toteamus siitä, etteivät merimiehet toivottele toisilleen hyvää matkaa. Sen sijaan hyväksyttäviä toivotuksia ovat esimerkiksi: ”Suotuisia tuulia!” tai ”Paljon vettä kölin alle!”