Minulta kyseltiin, kuinka kotiutuminen on sujunut. Ensimetrit ovat kotimaassa maistuneet mansikalta. Uskon sujuvan samaan malliin eteenkinpäin. Pieni nöyryys on kuitenkin säilytettävä sen suhteen, että aina reissut muuttavat ja aina niiden jälkeen on asennoiduttava tuttuunkin arkeen valppaudella.

Operaatioihin on nykyään tehty operaatiokohtaiset kotiutumisoppaat. En tiedä, kuka oppaiden opetusosuuksia pohjustavat tarinat on kirjoittanut, mutta sotilaspastorit ovat niitä vuorollaan muokanneet kutakin operaatiota koskeviksi. Minä siirsin saman tarinan maalta merelle. Osin se on synkkä, mutta oppaan tarkoitus olikin osoittaa erilaisia mahdollisia haasteita.

Pitämiäni kotiutumisoppitunteja en ala referoimaan, eikä se oikein onnistuisikaan. Tarina on johdanto oppaan opetusosuuksiin ja kertoo yhden kuvitteellisen kotiutumisen. Joku voi löytää siitä jotain omaan kotiutumisprosessiinsa sopivaa.

 

Suez näytti samalta kuin menomatkalla. Silti se tuntui erilaiselta. Jotenkin tutulta. Kreeta odottaa horisontin takana. Periaatteessa aurinko ei paista enää niin kuumasti, mutta kyllä tässä vielä kelpaa vetää pari amiraalilepoa rusketuksen viimeistelemiseksi. Lisäksi pari HuPaa ja tietysti muutama vahti. Sitten voi sanoa kotimatkan virallisesti alkaneen.

Harmi, ettei viimeisiä maileja mennä rinta rinnan. Toiset lentävät ja toiset purjehtivat. Olihan tämä jo lähtiessä selvillä, ja osasi siihen asennoitua. Aamuhyrrän huvetessa se ei ole enää pelkkiä numeroita paperilla. Muutama vanha tuttu sekä paljon uusia tärkeitä kasvoja pitää hyvästellä Välimerellä.

Tuntuu epätodelliselta, ettei huomenna mennä samalla porukalla puntille. Saunassa kyllä käydään, mutta kenen kanssa. Messin väki on hajaantunut kahtaalle. Kino Tonic’issakin on entistä vähemmän katsojia. Jotain haikeaa siinä on, vaikkei sitä haluaisi myöntää. Samalla vatsan pohjassa tuntuu hieno kihelmöinti kotiin palaamisesta. Tunne on yllättävän voimakas.

Operaatio hujahti hurjaa vauhtia. Eihän siitä ole kuin pari päivää, kun Upinniemen elokuvasalissa kokoonnuttiin. Mietittiin, mitähän tästä tulee. Tällaista tuli. Hyvä setti. Olisi enemmänkin sietänyt. Toisaalta on valmis lähtemään kotiin.

- - -

”Isi, isi, isi!” Kotimaan kamaralla kolme raketin lailla syöksyvää pikkupoikaa ampuu suoraan Penan jalkoihin, lähes kaataen raavaan rauhanturvaajan kenttään. ”Kai sinä nyt jäät kotiin, isi?” Jossain taustalla Penan vaimo virnistää tyytyväisenä. Eipä jää epäselväksi, kuka tänä iltana nukkuttaa nuo Duracell-puput. Hieman käy kaveria sääliksi, mutta mieluummin Pena kuin minä. ”Soitellaan!” Siinä kaikki, mitä miehiset jäähyväiset pitävät sisällään.

Jalkojen alla on kovaa maata. Silti hiki ei valu noroina. Ilma on kuiva ja viileä. Vanha tuttu yhdistelmä. Pikkuisen lämpimämpikin kelpaisi, mutta onpahan kotoisaa. Intian valtameren hyväntuoksuista tuulta ei voinut moittia, mutta on tätä vielä helpompi hengittää. Varsinkin jos vaihtaa vertailukohdaksi Djiboutin basaarikujien pölyn tai Mombasan hautovan kosteuden.

Tilaakin on levitellä käsiään. Aluksella ei kirmattu muuten kuin juoksumatolla eikä majoituksessa kiskottu kyykkyhyppyjä. Eivät seinät päälle kaatuneet, mutta koko ajan oli jotain iholla. Välillä kolahti kyynärpää oveen ja sääri kynnykseen. On vapauttavaa kävellä vauhdikkaasti ilman laipioista tehtyä esterataa olkapäät seinästä seinään kimpoillen.

Itseään voi tituleerata nyt seitsemän meren kauhuksi – kahdeksan, jos saaristomeri lasketaan. Nähty on suunnilleen sama määrä valtioita ja taitettu merimaileja lähes maailmanympäripurjehduksen verran. Silti missään ei tullut vastaan tätä orastavaa kevään vehreyttä. Lähtiessä oli lunta ja pakkasta. Paljon on muuttunut.

Tilattu taksi tuli ajallaan. Eipähän tarvitse arpoa, onko NSE:n järjestämä kuljetus juuttunut ruuhkaan ja pitäisikö uskaltautua tuc tuc’in takapenkille. Autot ainakin ajavat oikealla kaistalla niin kuin pitää. Kaupassakin hinnat tietää etukäteen ja valikoimaa riittää. Kauankohan näistä asioista jaksaa iloita?

- - -

Kotiovella. Pieni jännitys tykyttää takaraivossa. Jes! Avain sopii lukkoon. Kai se on vain urbaani legenda, kun messissä puhuttiin skönäristä, joka kotiin palatessaan huomasi emännän tehneen tylyjä johtajaratkaisuja. Olisi siinä melkoinen kotiinpaluu.

Tuntuu tyhjältä, kun oma mamma on töissä eikä hymyile siinä ovella. Ei kukaan ota tätä varten vapaapäivää, mutta on silti jotenkin pettynyt fiilis. Entä kun joillakuilla vastassa on tyhjä koti? Onkohan heillä ollut tällainen olo jo lähtiessä?

Kotona on käynyt ihme pasaatituuli. Huonekalut ovat vaihtaneet paikkaa. Ennen kaikkea kotiteatteri! Sen säätäminen vei ainakin yhden viikon illat. Ja lattialla makaa kiistelty rätti. Olkoon vaikka miten Jukka Rintalaa, niin sillä hinnalla pitää saada parketti eikä vain yhtä mattoa. Tarvinneeko arvailla, millä rahoilla se on hankittu. Onko tämä todella se koti, josta lähdin?

Mitähän jääkaapista mahtaa löytyä? Tuli sen verran kehuttua kokkien sapuskoita, että luvassa on kuulemma kuntokuuri porkkanalla ja parsalla. Mutta ei auta, pelot on kohdattava. Hyväähän se mamma tarkoittaa, kai. Jämäkkä ote kahvasta ja ovi auki ykkösellä. Silmien tasolla on kuohuviinipullo, ruusu ja lappu: ”Tervetuloa kotiin rakas! Sauna on päällä ja oluttakin löytyy.”

- - -

Melkein nolottaa. Havahduin unesta ennen neljää, kiskaisin vaatteet päälle ja juoksin keittiöön. Vaimo seisoo ovella ja ihmettelee, missä palaa. Yritän selittää, että tuli nälkä. ”Miksi pukeuduit?” Mutisen jotain. Ei siinä kehtaa sanoa, että unenpöpperössä on luullut myöhästyvänsä vahdista. Ihan tarpeeksi oli eilisessä avautumisessa, kun kaupasta ei löytynyt Perrieriä ja oli tuomisina vain Zero-kolaa ja Pringlesejä. Nyt on aina ostoslista odottamassa oven pielessä. Ei yhtään helpota yhteisen sävelen löytämistä, joka tuntuu olevan hieman hakusessaan.

Kaverit repivät julmaa huumoria, kun päivittelee oluen rikollisen kallista hintaa. ”Kaada kurkkuun vaan, vaikkei mitään Tuskeria olekaan!” Nauratti ehkä ensimmäiset kahdeksankymmentä kertaa. Onneksi päivää piristi puhelu operaatiokaverilta. Toisaalta se vain pahensi tunnetta, että niin moni asia oli muuttunut niin lyhyessä ajassa. Palatessa koki olevansa ihan se sama mies, joka missiolle lähtikin. Välistä pistää vallan vihaksi kaikki ne kuittailut merirosvojahdin vaikutuksesta. Eihän sellaista edes ollut. Vai oliko?

Kaiken keskellä painaa huoli töistä. Määräaikaisen työsuhteen päättyminen juuri ennen missiota ei huolettanut silloin, mutta nyt tilanne on toinen. RO. No more. 

- - -

Pehmyt sohva ja ansaittu jouluolut kyllä kelpaavat! Mamman rakas mattokin on mukava jalkojen alla. Siinä hän torkkuu vieressä ja näyttää kynttilän valossa niin viattomalta. Lähes. Totuus on toki tarua ihmeellisempää, sen kulunut puoli vuotta on todistanut. Voi vain ihmetellä, kuinka paljon kärsivällisyyttä ja tahtoa molemmilta on löytynyt. Nyt arki sujuu jo ilman sodanjulistuksia. Tuntuu hyvältä. Asiat ovat alkaneet toimia ja työkuviot selkeytyä. Kauppaankin on jo lupa mennä ilman listaa. Toki mamma vielä tekee tarkistussoittoja, mutta suunta on hyvä.

Kuinkahan Penan kotiutuminen on sujunut? Olisi kai muutenkin aika soittaa ja sopia vaikka uudenvuoden viettämisestä yhdessä. Hieman saunaa ja pientä briiffausta. Saavat puolisot samalla pudistella vieressä päitään. Päivällä voisi käydä pulkkailemassa duracellien kanssa rauhallisen illan varmistamiseksi. Kuulostaa suunnitelmalta.

Joulu vietettiin ihan kaikessa rauhassa. Hartaus ei ollut samanlainen kuin Pohjanmaan keulakannella. Ei silti valittamista. Näillä pakkasilla istuu mieluummin sisällä. Luminen maisema, sukulaiset ja joulukuusen hakeminen loivat perinteisen ja tutun tunnelman. Etenkin vierailu hautausmaalla, missä pimeän valaisivat sadat kynttilät. Ei tätä missiolla ajatellut, mutta kai laivalta puuttuvia kuvioita alitajuisesti oppi arvostamaan. Jälkikäteen huomaa, että kyllä purjehdus jotain muutti, vaikkei sitä haluaisi myöntääkään. Äitimuori ei lakkaa paapomasta, mutta saattoi se jouluaterialla oikeaankin osua: ”Minä pojan merelle päästin, mutta miehenä se takaisin tuli.”

 

Päivän kotiutumishavainto: Tölkkejä ei tarvitse lytistää

Upinniemessä huomasin, että nautittu virvoitusjuomatölkki tuli automaattisesti litistettyä roskiin heittämistä varten. Vasta jälkikäteen muisti, että täällä tölkistäkin saa pantin. Laivalla ne menivät roskiin, joten tilansäästösyistä tyhjä puteli oli jälkikäsiteltävä.