Kippari-Kallella ja Uuno Turhapurolla on ankkuritatuointi käsivarressa. Sarjakuvissa kyseinen kuva on hyvin tunnusomainen merimiestatuointi. En muista nähneeni kenelläkään täällä sellaista. Monia muita siitäkin edestä. Itse asiassa en osaa nimetä kovin montaa henkilöä, joilla ei olisi yhtään tatuointia. Harvalla on mitään kokovartalotatuointia. Joitakin suuria kuvia vastaan tulee, mutta useimmiten kyseessä on joku pieni tribaalikuvio, teksti tai pieni kuva.

Tosielämän perinteinen merimiestatuointi liittyy pääskysiin. En ole ottanut selvää niiden symboliikasta, eikä se taitaisi hetkessä selvitäkään. Ilmeisesti aivan oikeaoppinen ja perinteinen tatuointi otetaan laivalla. Pääskysen tai pääskysten väri symboloi erilaisia asioita. Oletan, että purjehduskokemuksella on jotain tekemistä sen kanssa. Lisäksi perinteiden mukaan tatuoiduista pääskysistä pystyy esimerkiksi tunnistamaan, jos on menettänyt merellä jonkun läheisen ihmisen.

En ole koskaan ajatellut ottaa tatuointia. En itse asiassa ole edes keksinyt, millainen tatuointi minua kiinnostaisi. Pelkään olevani ehkä liian ailahtelevainen mielenkiinnonkohteitteni suhteen, että tässä hetkessä mukava kuva ei miellyttäisikään hetken päästä. Ylipäätään tarvitsisin jonkinlaisen perustavanlaatuisen inspiraation, jos haluaisin iholle jotain rusketusta pysyvämpää. Sen kuitenkin olen tatuoinneista oppinut täällä asiantuntijoiden kanssa keskustellessa, että vastoin ennakkokäsitystäni kaikki tatuoinnit eivät ole ikuisia. Niitä voidaan poistaa laserilla, jos ne on tehty tietynlaisella värillä. Prosessi vain on aavistuksen kivulias sekä tuntoaistille että lompakolle.

Muita oppimiani asioita ovat, että tatuoinnit leviävät ja hajoavat auringon uv-säteilyn johdosta ja että ne näyttävät kirkkaammilta vaaleassa ihossa. Siinä mielessä ihotyyppini ja aurinkoa väistelevä elämäntyylini olisivat tatuointitaiteilijoille otollista maaperää.

Olen kirjoitellut pitkiä blogivuodatuksia, joten tällä erää tarjoilin tällaisen pienen välipalan.

 

Päivän sana: Ryntäät

Keulan ja keskilaivan välinen alue tai suunta. Jos aallokko kohtaa laivan etuviistosta, osuu se siis laivan ryntäisiin.

Ryntäiden ja lanteiden myötä on alkanut selvemmin valjeta se, miksi esimerkiksi englanninkielessä laiva ei ole ”se” vaan naispuoleinen ”hän”. Tietenkään en tiedä, kumpi on ensin, muna vai kana. Lopputulos kuitenkin on, että laivaa kuvataan usein naisellisilla ilmauksilla. Pohjanmaastakin on sanottu, että vanha rouva on pärjännyt erinomaisesti tässä reissussa. Historia taitaa tuntea ainoastaan pari poikkeusta. Toisen maailmansodan Saksalla oli pari valtavaa sotalaivaa, Bismark ja Tirpitz. Niistä puhuttaessa käytettiin kuulemma maskuliinista hän-sanaa.