Dominokekseistä ja voista taiottu suklaamoussen pohja voittaa jopa pinnalla olleen valkosuklaakuorrutuksen. Valkosipuliperunoiden täyteläinen maku unohtuu ja olo vaipuu jonnekin sokerihumalan ja nirvanan välimaastoon. Kotikylän grillin antimet olivat maukkaita ja itse väsättyjä pihvejäkin pystyi syömään. Muutama päivä kotimaassa pyyhki hetkeksi muistista sen, mihin laivan kokit pystyvät. Djiboutin satamassa asia ei ollut unohtunut. Huoltojoukkueen sisäisen kokkisodan laukaustenvaihto ei kuulemma häirinnyt laivalle jäänyttä porukkaa.

Lähdin hyvillä mielin palvelusvapaalle. Viihdyin Suomessa niin kuin kotona viihdytään. Tapasin paljon ystäviä ja sukulaisia, ja palasin myös hyvällä mielellä. Palvelusvapaasta voisi kertoa pitkät pätkät, mutta blogissani keskityn mieluummin kirjoittelemaan laivaan liittyvistä asioista. Siksipä nyt kerron vain mietteitäni siitä, millaista oli lähteä ja palata.

Lähimuistissani oli edellinen paluu Afrikasta neljän kuukauden mission jälkeen. Kotiutuminen tapahtui silloin lentomatkan puolivälissä. En nytkään odottanut mitään paluushokkia. Eikä sitä tapahtunutkaan. Jos on asunut elämänsä Suomessa, ei parin kuukauden poissaolo saa kokemaan itseään muukalaiseksi. Kelit olivat viileämmät kuin Somalian ympäristössä, mutta hyvin pärjäsi ilman pitkiä kalsareita. Lentokentällä ei tullut edes hihoja laskettua alas aavikkotakista. Nautin pienestä nipistyksestä iholla. Parin kuukauden hikoileminen sai mukavaa vastapainoa.

Lento myöhästyi kahdeksan tuntia, joten Djiboutin lentokentän pieni odotussali tuli tutuksi. Kömmin kotiin vasta aivan aamuyöstä. Perheettömän on kivutonta tulla ja mennä. Tavarat olivat tutuilla paikoillaan. Elämä jatkui siitä, mihin se oli jäänyt. Edellisessä kirjoituksessani maalaillut uhkakuvat ovat toivottavasti harvinaisia. Ja ehkä moni niistä tulee ajankohtaisemmaksi vasta, kun alkaa asettua pysyvästi takaisin elämäänsä kotimaassa. Pariin kirjoittamaani asiaan kuitenkin törmäsin.

Elämä kotioloissa tuntuu laivan jälkeen yllättävän vapaalta. Pystyi lähtemään ja tulemaan miten halusi. Tekemistä rajoitti ainoastaan se, millainen aikataulu sattui ympärillä olevilla olemaan. Laivalla tilanne on päinvastainen. Ympärillä on aina samaa elämänrytmiä eläviä seuralaisia, mutta rajoitukset tulevat mieluummin ulkopuolelta. Ei täältä lähdetä laitojen yli miten vain. Huomasin siksi välillä sortuvani jonkinlaiseen suorituspaineeseen. Lyhyt loma täytyisi käyttää tehokkaasti, vaikka lomaahan sen pitäisi olla. Tietoisuus paluusta aiheutti sen, että konkareiden kertomusten mukaan minä ainakin huomasin loman puolivälin jälkeen laskevani päiviä, milloin on lähdettävä ja mitä tässä vielä ehtisi tehdä ennen sitä. Kuin olisi ollut ulkomaanmatkalla kotona.

Toinen havaintoni oli päinvastainen kirjoitukseeni nähden. Moni kyseli kuulumisia, ja minusta tuntui, kuin muut olisivat olleet halukkaampia kuulemaan niitä kuin minä kertomaan. Ei minulla mitään panttaamisen tarvetta ollut, mutta kaiketi tämä blogi laannuttaa enintä puhumisen intoa. Kun sitten lopullisesti palaan, on ehkä suurempi vaara tylsistyttää lähipiirinsä, jos en pääse ollenkaan irti laiva- ja afrikkajutuista.

Nuorisotyön tunnelmiin pääsin toistamiseen, kun paluumatkalla jatkoin matkanjohtajan tehtävää. Homma ei todellakaan ollut raskas. Kunhan olin se kaveri, joka kantoi nimilistaa ja tarkasti, että kaikki ovat mukana. Lentoasemalla tapasin keskimäärin oikein virkistynyttä väkeä. Vapaa oli ilmeisesti tehnyt tehtävänsä. Laivalle oli hyvä palata ja jatkaa homma loppuun.

Alkulomasta useat ihmiset huomioivat, että olen kerrankin ruskettunut. Loppulomasta väri oli jo kaikonnut. Laivalla tuntuikin olevan vastassa yllättävän värikästä porukkaa - ja uudesta maalista kiilteleviä pintoja. Muutamat kohtaamiset paljastivat, että huoltotauko oli pitkistä päivistä huolimatta ollut myös vaihtelua. Joukko on tätä kirjoittaessani ollut pari päivää yhtenäinen. Kaikesta päätellen homma jatkuu entiseen hienoon malliinsa.

 

Päivän sana: Amiraali

Kyseessä on tietysti merivoimien korkein sotilasarvo, mutta sitä voidaan käyttää myös etuliitteenä. En ole keneltäkään tarkistanut, joten seuraavat asiat ovat vain omia päätelmiäni. Vanha kansa on puhunut hevosmuurahaisista ja hevoskärpäsistä suuria hyönteisiä tarkoittaessaan. Hevonen on jotain isoa, joka toimii kuvaavana liitteenä. Pariin otteeseen olen törmännyt samankaltaiseen amiraali-sanan käyttöön. Esimerkiksi amiraalilepo tarkoitti tällöin lounaan jälkeistä pidempää taukoa työtehtävistä.