Kenellekään säännöllisesti blogia lukeneelle ei liene jäänyt epäselväksi, että kirjoittelen juttuja ihan missä järjestyksessä sattuu. Vaikka ajatuksena se kuulostaisi kiehtovalta, en aio olla mikään epävirallinen tiedotuskanava reissustamme. Siksi en raportoi sijainnistamme mitään, ellei asia ole mainittu virallisilla nettisivuillamme tai muissa tiedotusvälineissä – tai ellei ole kulunut riittävän pitkä aika siitä, että kyseinen paikka on jäänyt taakse. Ensimmäinen pysähdyksemme Malagassa täyttää kirkkaasti kaikki edellä mainitut ehdot. Siispä muutama sana elämäni ensimmäisestä Espanjan vierailusta.

Päällikkömme opasti minua kiinnittämään huomion erääseen varsin mielenkiintoiseen seikkaan. Sotalaivalla voi mennä toiseen maahan ihan noin vain. Lentokoneella tai autolla saapuminen edellyttää kaikenlaisia passintarkastuksia – vaikka EU-maiden välillä se onkin aina vain vähenemään päin. Myös siviililaivoilla on yleensä jonkinsorttisia lippujen ja passien tarkastuksia tai turvatarkastuksia. Kaiken järjen vastaisesti sotalaivan ihmisiä ei tarkasteta millään tavalla. Jos asia ilmaistaan mahdollisimman suoraviivaisesti, me purjehdimme Malagan satamaan ja kävelimme kaupungille. Missään vaiheessa kukaan ei kysynyt mitään.

Jopa Yhdysvaltoihin meneminen on yhtä mutkatonta. Paljon suurempi vaikeus olisi lähteä pois esimerkiksi lentäen, jos on saapunut sotalaivalla. Missään virallisissa papereissa kun ei ole merkintöjä siitä, että kyseinen henkilö olisi koskaan maahan saapunut.

Malagassa ilmat olivat pakkasten keskeltä lähteneelle suomalaiselle mukavat. Päivällä tarkeni t-paidassa. Illemmalla riitti joku ohut pitkähihainen. Minä olin suunnitellut ostavani kaupungilta jotain kevyttä ja hengittävää Afrikan lämpöihin sopivaa vaatetta, mutta kun parhaissa tapauksissa ihmiset kävelivät kadulla vastaan pipot päässä toppatakkeihin vyöttäytyneenä, oli kaupoista turha odottaa löytävänsä mitään kevyttä. Talvi se oli Epsanjassakin.

Blogi%20054.jpg

”Kylmyydestä” huolimatta kylän raitilla kasvavat luonnonvaraiset appelsiinit olivat minulle melkoinen ihmetyksen aihe.

Satamassa laivan kolmivuorotyö jatkuu, mutta vuorojen pituudet muuttuvat. Vahtivuoro kestää täyden vuorokauden. Kun laivan välttämättömät työt on siltä päivältä suoritettu, voivat vapaavuorossa olevat pistäytyä kaupungilla. Minä käytin tilaisuuden hyväksi, mutten suoranaisesti keksinyt, mitä siellä olisin tehnyt. Kiva oli vain katsella ympärilleen. Normaalisti nautin matkustamisessa kaikkein eniten erilaisten ruokien syömisestä. Kokit ryökäleet ovat vieneet ilon siitä. Mitä tahansa syö, yleensä pettyneenä toteaa, että laivan ruoka on parempaa. Toisaalta, säilyypähän kirkas sointi kokkien ylistyslaulussa pidempään, kun käy vähän vertailukohtaa hakemassa.

Pablo Picasson synnyinkaupungissa olisi ollut nähtävillä esimerkiksi museoita ja härkätaisteluareena. Minä tallustelin parin taistelutoverin kanssa aika korkealla mäellä olevaan linnoitukseen. Mukavat olivat näkymät ja mukava oli hiki, kun nyppylän laelle oli itsensä hilannut. Ehkä eniten kuitenkin riemastuin äärimmäisen havainnollisista jalankulkijoiden liikennevaloista. Vihreä ukko kiskoi pantomiimikävelyä samalla kun alla oleva laskuri näytti, kauanko on aikaa kiiruhtaa autojen alta pois. Tosin välillä jalankulkijoille paloi vihreä samalla kun autoille vilkkui keltainen, joten jonkinasteista hengissäselviämistaistelua liikenne etelämpään mentäessä joka tapauksessa on.

Blogi%20055.jpg

Linnoituksen mäeltä kuva Malagan sataman suuntaan. Nokkelimmat löytävät kuvasta myös Pohjanmaan.

 

Päivän sana: Leka

Ankkuri. Varsin normaalin ammattislangin tavoin raskas kappale on saanut helppokäyttöisen lempinimen. Yhden kerran olemme olleet ankkuroituneena, jolloin kuulin ankkurointihälytyksen. Se veti suuta hymyyn. Ankkurointihälytys morsetetaan kolmella Q-kirjaimella. Musiikkirytmitykseltään se kuuluu seuraavasti: taa-taa-ti-taa, taa-taa-ti-taa, taa-taa-ti-taa (-taa-ti-taa-ti-di-ti-ti-taa). Suluissa oleva osa ei kuulu hälytykseen, mutta jos jatkettaisiin sillä tavoin, olisi lopputulos rytmiltään täysin sama kuin Mendelssohnin häämarssin ensimmäisessä fraasissa. Olisikin sopivan symbolista – joskaan ei turhan juhlallista – jos skönärin häissä uruilla soitetun marssin sijasta töräytettäisiin summerilla ankkurointihälytys.