Kolme kuukautta operaatiossa Intian valtamerellä on ollut tasaista kuin junakyyti. Onkohan se kiinni vain merialueesta, vai lieneekö kyseessä perinteinen vappuilma? Itse ainakin olen tottunut siihen, miten Suomen kevät voi olla kuinka lämmin tahansa, mutta vappuna sataa räntää vaakasuoraan. Vapunpäivänä heti Punaiselle merelle siirtymisen jälkeen keli koveni.

Ihan normaalia aallokkoa tämä on. Sellaista puolitoistametristä. Operaation hellittyä Pohjanmaata lähes tasaisella merellä, tuntuvat muutamat kuopat sen vuoksi yllättävän kovilta. Pariin otteeseen olen käynyt pitkälläni, kun keinutus alkoi ramaista. Ruoka kyllä maistui lähes normaaliin tahtiin, vaikka vapun juhlistamiseksi suunnitellut peräkansibarbequet täytyi perua. Sima ja kokkien paistamat munkit tekivät kauppansa oikein hyvin myös sisätiloissa.

Istuin hetkisen ohjaamossa ja opin taas paljon uutta merenkulusta. Ensinnäkin selvittelin muutamien termien eroja. Syön nyt pahasti ”päivän sana” osion pankkia, mutta menköön. Liittyy aiheeseen. Merenkulku ja merenkäynti ovat hyvin samankaltaisia sanoja, mutta niissä on kuitenkin vinha ero. Merenkulku tarkoittaa sitä, mitä laiva tekee. Merenkäynti puolestaan kuvaa sitä, mitä meri tekee. Kova merenkäynti tarkoittaa kovaa aallokkoa. Merenkulku sen sijaan voi olla kovaa hommaa, jota tekevät merenkulkijat. Merenkävijä sen sijaan jäi vielä vähän arvoitukseksi. Luulen, että minä voisin kuitenkin olla jo merenkävijä, eli sellainen kaveri, joka matkustaa merellä, vaikken merenkulkija olekaan.

Ohjaamosta naureskelimme parille minua vanhemmalle mutta sydämeltään nuorelle taistelijalle, jotka merenkäynnistä innostuneina kehittivät maskuliinisen version Titanic-elokuvan merituulesta nauttimisesta. Purjehdimme vasta-aallokkoon, jolloin laiva ei keinu vaan jyskii. Liike aivan keulassa on aika laaja, ja sopivasti uutta aaltoa vasten iskeytyessään keula räiskäyttää vettä komeana valkoisena seinänä ohjaamon ikkunoihin asti. Vain sortsit yllään, kädet levällään – ja toisinaan kaiken varalta kaiteesta kiinni pitäen – he ottivat pärskeitä vastaan. Vaikka olivatkin yltä päältä märkiä, lämmin merivesi ei roiskinut vettä päälle niin kovaa kuin sivusta katsoen luulisi. Suurin osa vedestä lensi kuulemma yli.

Suihku lienee tarpeen Punaisella merellä surfaamisen jälkeen. Opin senkin, että Kuolleen meren ja muiden vastaavien suolajärvien jälkeen Punainen meri on suolaisin maailman meristä. Siihen ei laske makeaa vettä tuovia jokia, eikä Suezin kanavan ja Adeninlahden suunnasta ole niin suuria salmia, että vesi sekoittuisi muihin meriin nopeasti. Päinvastoin Punaisen meren lämmössä vettä haihtuu niin, että virtaus on välimeren ja Adeninlahdelta päin jatkuvaa, jolloin suolaa tulee lisää.

Suolaisia pärskeitä olisi voinut tarjoilla elämysten hakijoille enemmänkin, jos olisimme pitäneet kulkusuunnan koko ajan vasta-aallokkoon. Miellyttävämpää kyytiä oli tarjolla luovimalla. Purjeveneilijät tietävät, että vastatuuleen ei voi purjehtia, joten silloin tuuli otetaan vastaan vuoroin vasemmalla ja vuoroin oikealla ryntäällä. Pohjanmaan eteneminen on kiinni moottoreista eikä tuulesta, mutta luoviminen vähensi jyskimistä. Kummaltakin puolen ohi purjehti ikään kuin ilkkuen Maersk-varustamon kolossaalisia konttialuksia, joiden perämiehet todennäköisesti rakentelivat vihellellen korttitaloja ohjaamoissaan. Kun aluksella on mittaa yli 300 metriä, ei parimetrinen aallokko merkitse mitään.

 

Päivän merimiesuskomus: Joka seitsemäs aalto on suurempi

Ohjaamossa yritimme arvailla, mistä tällainen legenda on syntynyt. Minä muistan törmänneeni siihen esimerkiksi vankilaromaani Papillonissa. Asialla ei ole ilmeisesti mitään tieteellistä tutkimustulosta tukenaan. Selvää kuitenkin on, että aallot ovat eri kokoisia. Eikä tämänpäiväinen lyhyt tarkkailujakso sillalla kumonnutkaan sitä, että keskimäärin 5-10 aallon välein tuli yksi tai kaksi isompaa aaltoa, jotka kastelivat keulassa iltapäiväuinnilla olleet taistelijat.